Piilotetun vihan löytöretki – vapaasti virtaavat tunteet terveyden ja menestyksen perustana

Miten ystävällisen ja kiltin naisen sisällä voisi velloa viha? Eihän se voi olla mahdollista. Ei ainakaan minussa – kunnes eräänä päivänä sen löysin. Viha oli muusinuijalla mätkitty tiiviiksi sementiksi vatsani pohjalle. Siellä se lymysi, kunnes esille pulpahti. Viha nousi itseäni kohtaan, koko paskaa maailmaa kohtaan. Miten olin antanut kohdella itseäni kaltoin? Miksi en ollut noussut kapinoimaan? Miksi olen ollut itselleni niin ankara ja armoton?

Olin elänyt sellaisessa pumpulikuvitelmassa, ettei minussa ole vihan tunteita, piste. Eräänä yönä heräsin painimaan tunnemaailmani kanssa. Viha alkoi kuplia silloin, kun en päässyt sitä tietoisesti jarruttamaan eli unessa. Herätessäni olin ihmeissäni, mikä tämä tunne on ja voinko antaa sen tulla näkyväksi – annoin sen tulla. Täytyy sanoa, ettei vihan roihuaminen ollut mukavaa. Seuraavana päivänä kävin metsässä huutamassa vihaa pihalle, polkemassa maata ja itkemässä raivoani. Vuorokauden ajan viha meuhkasi minussa. Sen ajan vietin yksin ja vältin kaikkia yhteyksiä itseni ulkopuolelle. Se oli kuin raju ukkosilma.

Vihan energia

Kuten ukkosen jälkeen ilma raikastuu, samoin kävi minun olotilani. Olin helpottunut. Tiedän, että kaikki tunteet pitää sallia, jotta energiat kehossani kulkevat tasapainossa ja voin hyvin. Viha täytyy sallia, mutta siinä, miten toimin vihan tunnetilassa, onkin jo iso vastuu. Sama energia, mikä on vihassa, on myös luovuudessa ja toiminnassa. Mietin, miten paljon olinkaan minussa asuvaa luovuuttani jättänyt ilmentämättä. Eli viha on tunne, jonka energian voin suunnata neutraaliin tai jopa positiiviseen suuntaan.

Olin unohtanut vuosikausiksi omat tarpeeni ja toteuttanut toisten toiveita, kuvitellen toimivani oikein. Tosiasiassa oli tehnyt itselleni ja läheisilleni karhunpalveluksen. Olin kasvattanut sisälleni ahdistavan vihamöykyn, jota maailma peilasi minulle koko ajan, mutta en vaan halunnut nähdä sitä itsessäni. Olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat mitätöineet minua ja tarpeitani. He ovat ärsyttäneet minua kaikin tavoin, jotta nousisin puolustamaan itseäni. Heidän tekojensa ja sanojensa tavoitteena oli saada minut näkemään piilottamani viha. En kuitenkaan tarttunut tilaisuuteen, vaan tyydyin vaikenemaan, sietämään ja myötäilemään. Maailma lähetti aina ja aina uuden testin, kunnes vihdoin opin – jihuu.

Tytöistä kasvatetaan yleensä kilttejä. Vihan ja kiukun ilmaisut olivat lapsuudessani kiellettyjä ja taitavat olla edelleen. Minäkin olen oppimani mallin siirtänyt tyttärelleni, ikävä kyllä. Murrosikäisenä, jolloin kuuluukin kapinoida, minä en tietenkään kapinoinut, vaan olin rauhallinen ja kiltti. Viha kerääntyi kehooni ja ilmentyi turhautumisena, ahdistuksena, väsymyksenä ja uupumisena. Joillakin ihmisillä se ilmenee myös katkeruutena, manipulointina, kateutena tai äkillisinä vihanpurkauksina. Silmittömien väkivaltatekojen takana on usein valtava määrä padottua vihaa. Tämän takia on tärkeä tunnistaa itsessä viha ja suunnata sen energia hallittuun toimintaan. Koskaan vihaa ei tule suunnata toisiin. Vihaa ei voi pyyhkiä pois taikasauvalla, se on vapautettava ilmaisemalla. Sen voi huutaa ilmoille metsässä, polkea maata, mätkiä sohvaa tai tyynyä, vihaa voi purkaa pilkkomalla klapeja tai mätkimällä nyrkkeilysäkkiä. Viha ja raivo muuttuu aika nopeasti vapauttavaksi itkuksi, kun sen antaa tulla ulos.

Vihalöydös minussa on ollut merkittävä asia, sanoisin, että erittäin helpottava. Nyt kun olen sen nähnyt ja tiedostan sen, opettelen puolustamaan itseäni ja tarpeitani. Uskallan osoittaa tarvittaessa suuttumusta. Maailman ei enää tarvitse lähettää elämääni haastavia tilanteita, joissa minulle peilataan piilotettua vihaa. Olen löytänyt vihan ja voin oppia suuntaamaan vihan luovuuteen, positiiviseen muutokseen tai vaan päästämään sen energian pois hengittämällä syvään.

Voisiko kaikki tunteet olla sallittuja ja voisiko niiden antaa värittää elämää

Padotut tunteet

Tunteita tukahduttamaan käytetään monia keinoja, joista oma tapani on ollut työnarkomania ja ongelmien analysointi puhumalla. Muita tapoja on alkoholi, huumeet, ylensyönti, pakonomainen urheilu tai puuhailu, netissä roikkuminen, puhelimen näprääminen.

Padotut tunteet aiheuttavat sairauksia. Tyypillisimpiä ovat erilaiset selkä- ja vatsakivut, päänsärky, syömishäiriöt, iho-ongelmat, astma, unettomuus ja tulehdukset. Syöpää voi aiheuttaa monet ympäristötekijät, mutta syöpä on myös tunnesairaus, elimistön reaktio käsittelemättömälle vihalle.

Terveyteni on parantunut huimasti, kun jätin vehnän ja sokerin pois ruuastani, aloitin samoilun metsässä ja tanssimisen sekä lähdin tutkimaan omaa minuuttani. Taakse on jäänyt masennus, unettomuus, liikaunisuus, niska- ja hartiasäryt, olkapään kivut, fibromyalgia, lonkan ja polven nivelrikko, vatsakivut, jalan ihottuma. Migreeni saattaa joskus vielä rynnätä paikalle, jos olen murehtinut.

Tiedän, että selkäkipuni syyt ovat tunnepuolella.  Lapsesta asti selkäni on ollut heikko, aivan kuten itsetuntoni. Selkäkipuni on kertomassa, mitä tunteita minulla on vielä kehossa jumissa, siksi olen kuunnellut kehoani ja sallinut kivun olla. Toki olen käynyt kiropraktikolla, jäsenkorjaajalla ja ahkerasti pilatestunneilla – olen tehnyt kaiken voitavani fyysisellä puolella. Kipu lähtee, kun se on saanut kerrottua, mitä mielen tasolla minulla on vielä näkemättä.  Sairaus voi siis olla keino, jolla meitä ohjataan saamaan selville omasta itsestämme. Joskus sairaus voi olla kirjoitettu elämänpolullemme ja se on elämän läksy, joka on kohdattava. Elämä on loppujen lopuksi mysteeri, jota ei voi järjellä ymmärtää.

Toivon, että länsimaisessa terveydenhoidossa herättäisiin ymmärtämään ihminen kokonaisuutena. Hoitamalla vain fyysistä kehoa jää taudin tai kivun syntymekanismi näkemättä. Kyseessä on siis enemmän sairauden hoitoa kuin terveyden hoitoa. Kiinalaisessa lääketieteessä on tuhansia vuosia ymmärretty kehon ja mielen välinen vuorovaikutus.

Perintönä lapsille – tunnelukot vai vapaasti virtaavat tunteet

Sota jättää julmuuksineen raastavan haavan ihmisten mieliin. Tätä henkistä kipua siirrämme sukupolvelta toiselle. Sodan sanotaan vaikuttavan neljänteen sukupolveen – minun tapauksessani isoisäni henkiset sotavammat ovat nähtävissä vielä minun lasteni harteilla. Sodan jälkeen ei ollut mahdollisuuksia eikä keinoja purkaa traumoja, oli vaan sinniteltävä eteenpäin. Tunteet oli tukahdutettava keinolla millä hyvänsä. Liika iloisuus ei ollut sallittua, pojat eivät itke, tunteet latistettiin joka suunnasta.

Toni Dunderfelt kertoo kirjassaan Valoisaksi, ettei tunteita tarvitse kyseenalaistaa tai muuttaa. Tunne tulee ja menee.  Tunne antaa hyvää tietoa itsestämme ja tilanteesta, jossa tunteet nousevat pintaan. Tunnekeskusteluissa menevät usein termit sekaisin. Kun jokin tunnetila jää päälle pitkäksi aikaa, on kyseessä emootio, eli ylläpidämme tunnetilaa menneisyydestä nousevilla merkityssuhteilla. Emootion moottoreina toimivat uskomukset ja väärinkäsitykset. Esimerkkinä tästä, minä olen hyvä etsimään ilmasta hylkäyksen merkkejä, jotka vahvistavat rakkauden puutteen pelkoani. Jos ystäväni ei vastaa viestiini, joko unohdettuaan sen tai ollessaan liian kiireinen, saan pääni sisään hetkessä valtavan sekasorron ja kehoni alkaa toimimaan kuin olisin sapelihammastiikerin hyökkäyksen kohteena.  Tähän emootioon eli tunnetilaan jäin aiemmin jumiin usean päivän ajaksi, koska vilkas mielikuvitukseni suolsi aina lisää tarinaa, joka ruokki pelkoani. 

Nykyään tiedostan tämän emootion ja osaan kyseenalaistaan sen todenmukaisuutta. Pysähdyn hengittämään ja kyselen itseltäni, kuka on se tyyppi, joka on äänessä. Onko pääni sisäinen höpötys totta. Otan etäisyyttä ja tarkastelen tilannetta ulkopuolisin silmin. Hetken päästä huomaan, ettei tässä mitään todellista vaaraa olekaan. Tällä tavalla opetan aivojeni automaattiohjausta pois vääristä hälytyksistä.  

Me ihmiset aina välttelemme ikäviä tunteita, surua, vihaa, pelkoa. Mieluummin piilotamme ne syvälle sisimpäämme. Jonain päivänä uusi elämäntapahtuma nostaa piilotetut tunteet kuitenkin esiin kohdattavaksi. Niin kävi minullakin. Sallimalla lasten näyttää kaikki tunteensa, voimme saada terveemmän sukupolven. Uskaltamalla tutkia omat tunnelukkomme, voimme itse parantua monista sairauksista. Kyse on vaan siitä, haluammeko tutkia sisimpäämme vai etsimmekö edelleen vikaa itsemme ulkopuolelta. Kyseenalaistammeko totutut tapamme ja uskomuksemme, vai jatkammeko niiden siirtämistä omille lapsillemme.

Jääkiekon MM kulta oli osoitus siitä, mitä mahtavaa voidaan saavuttaa, kun jokainen tekee parhaansa, että toinen onnistuu. Oli ilo kuulla YLE pääuutislähetyksessä 28.5.2019 filosofi Frank Martelan sanovan, että Suomessa on alettu ymmärtää henkisen valmennuksen merkitys ja nuoret ovat alkaneet puhua avoimemmin tunteistaan. Onnittelut tälle joukkueelle, jonka jokainen jäsen on mallina meille muille. Me voimme oikeasti saavuttaa unelmamme.

Metsän kauneus saa mielen rauhoittumaan

Rakkaudella
Teija

Lue lisää

Tie vapauteen – yksinkertainen ja konkreettinen keino, jonka avulla onnistut vaihtamaan ahdistuksen rennoksi onnellisuudeksi

Havahdutko ajoittain rinnassa puristavaan ahdistukseen? Se tuntuu epämukavana olona ja vaikuttaa olotilaasi huomattavasti. Ja kun havahdut tähän epämukavaan olotilaan, haluaisit siitä eroon. Koska kuka nyt jatkuvan ahdistuksen kanssa haluaisi elellä elämäänsä? Kenties olet jo yrittänyt mindfullnesia, meditaatioäänitteitä tai muita ”perinteisiä” konsteja, mutta ahdistus ei vain katoa, vaikka kuinka yrität puskea sitä takaa-alalle. Poissa silmistä, poissa sydämestä – vai menikö se sittenkään niin?

Olen taas viimeaikoina pyöritellyt näitä samoja henkisen kasvun ”perusjuttuja” ja tullut siihen lopputulokseen, että koko elämä on yhtä henkistä harjoitusta ja jatkuvaa oppia, asioiden syventämistä, kertaamista ja pohdintaa. Monesti ihmiset näkevät henkisen hyvinvoinnin mielettömän valtavana aihealueena, josta ei saa mitään otetta. Totta se onkin osin, sillä miedän mieli on monimutkainen ja se tekee asioista monimutkaista. Lisäksi harvat saavat henkisestä hyvinvoinnista kiinni konkreettisella tasolla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että täydellinen henkinen hyvinvointi, rakkaudesta käsin eläminen ja syvä onnellisuus on kaikkea muuta kuin monimutkaista. Se on oikeastaan aika yksinkertaista ja konkreettista, kun luovumme sen monimutkaisuudesta ja tartumme siihen oikealla tavalla kiinni.

Ajatellaanpa siis hetki.

Usein meidän kokemat haasteet ja kärsimys johtuu siitä, että vastustamme kyseistä asiaa.

Jokainen hetki, tilanne, tunne ja ajatus siis sinällään ei ole hyvä tai paha, vaan vastustuksellamme luomme siihen kitkaa ja SE aiheuttaa meille ahdistusta ja kurjan olon. 


Anna tämän tiedon todella pudota syvälle sisimpääsi. 

Usein tilanteen näkeminen ja hyväksyntä sellaisenaan, on kaikki mitä sinun tulee tehdä. (Sierra Nevada, 5/2019)

Miten tämä siis voisi pitää paikkaansa? Testaan itse tätä jatkuvasti omassa elämässäni ja mitä enemmän sitä harjoittelen, sitä vakuttuneempi olen siitä, että asia on juuri niin. Lisäksi monet tuntemani ihmiset ovat saaneet avun tästä ajatusmallin muutoksesta. Avatakseni asiaan enemmän, kerron sinulle esimerkin tältä aamulta.

Paniikkinappula pohjassa

Minulle matkalle lähtöön liittyy paljon vaikeita asioita. Olen pienestä asti jännittänyt vatsallani kaikkia asioita ja ulkomaille lähtö on yksi suurimmista vatsaani jännittävistä asioista. Viime syksyinen lentokenttäkatastrofi, joka johti koko alkuperäisen reissun peruuntumiseen, ei auttanut tämänkertaista lähtöä. Sain siis harjoitella ihan reilusti jälleen oman kärsimykseni kanssa elämistä, sen hallintaa ja siitä vapautumista. Lähtökohtaisesti siis kurja tilanne, mutta harjoituksena loistava, koska tämä on yksi isoimpia haasteitani. 

Eilen alkoi loma. Aivan huikea fiilis. Tanssin ympäri kämppää koko illan ja tein meille kahden ruokalajin illallista jääkaappia tyhjentääkseni. Olin fiiliksissä siitä, että pääsen 3,5 v tauon jälkeen taas Espanjaan. Siinä maassa vaan on jotain niin kutkuttavaa, maagista ja minua houkuttavaa, että pelkkä ajatus sinne pääsemisestä luo huumaavan olotilan. 

Yöllä kuitenkin heräsin hankalaan olotilaan. Oli vaikea pysyä sängyssä ja ahdisti. Meditoinnin avulla sain itseni kuitenkin takaisin uneen. Aamulla herättyäni alkoi lopullinen pakkaus ja mieli kiristyi kiristymistään. Ahdisti, huoletti, ärsytti ja stressasi. Mitä mukaan? Mitä voi karsia? Mitä ainakin tarvitaan? Miten loput ruuat jääkaapissa? Kukat ja kasvit? Käsimatkatavaroihin tulevat nesteet? Mahtuuko ne nyt sinne pussiin? Mitä miehen pussiin vielä mahtuu? Voiko tätä 100g rasvatuubia ottaa mukaan, kun raja on 100ml, miten nämä nyt suhteutuu toisiinsa? Olenko valmis luopumaan tästä, jos ne turvatarkastuksessa vie sen? Ja ne kengät, mitä sinne nyt tarvitse? Mitkä mahtuu mukaan? Entäs aurinkorasva? Ainiin, eihän se mahdu siihen 100ml. Ja toi kasvovesi. Sitä on tuossa pienessä purkissa noin vähän. Mutta voiko tuota toista sekoittaa siihen, kun ne ei ole samaa tavaraa? Vai riittäisikö se jämä koko matkaksi? Voi ristus. Bikinit, mitkä otan mukaan? Rantapyyhkeet, jestas, missä ne matkapyyhkeet nyt on! Ja pyykit on vielä kuivumassa, osa vielä märkiä. Pitikö se pyykinpesukin jättää viimeiseen iltaan. Shampoo purkki täytyy vielä täyttää. Joogatakin pitäisi ehtiä, että saisi kroppaa vähän avattua ennen lentoa. Selkää särkee edelleen ja takareidet on jumissa edellisestä harjoituksesta. Muista kastella nyt ne kasvit enne lähtöä. Ja tuossa tuo kasvovesi on edelleen. Voi perkele.. 

Kaiken kukkura oli tässä kohtaa se, että mies tulee varmaan viidennettä kertaa lähelle, innoissaan reissusta – silittelee ja yrittää halata. No nyt riittää. Tiuskasen, voitko antaa mun nyt olla rauhassa, haluun saada tän homman nyt läjään. Toisin sanoen pikkuminna haluaa nyt kontrolloida tätä stressaavaa tilannetta. Kaikki narut tänne heti nyt, ettei mitään vaan satu. Pelottava, uusi tilanne, ei tuttua ja turvallista. Katastrofi rakkaalle mielelleni! Eihän reissuun nyt voi lähteä huolettomalla mielellä, LOS PÁNICOS! 

Mies tokasi, että jaha, semmonen hetki sitten. Ja se oli eka hetki, kun havahduin, että totta. Mitähän hittoa mä tässä touhuan. Työnnän toista pois, kierrän ja hämmennän tätä pahaa oloani, stressaan ja kärvistelen. Ja miksi ihmeessä? Herättyäni kävelin heti miehen perään, kaappasin kainaloon ja sanoin, että tuu tänne. Toinen siinä sitten silmät lautasenkokoisina, että just sanoit, että älä koske.. No sitten tuli itku. En tiedä miksi, mutta siinä toisen kainalossa oli turvallista päästää vähän irti. Katsoa sitä kipua silmästä silmään. Sanoa, että ahdistaa ja on hankala olo. Olla vaan siinä paskassa tunteessa. Ja sitten helpotti. Noniin, eiköhän jatketa tätä pakkausta! Välillä naureskelen mielessäni, kuinka tuo mies jaksaa mua vielä katella, kun ikinä ei tiedä kuinka nopeasti se mieli muuttuu. Tai sitten mieli ei muutu, mutta se lamppu syttyy. 

Tämän episodin jälkeen suoritin vähän vähemmällä stressillä pakkauksen loppuun ja päästiin lähtemään. Parin vessareissun ja vesilitran jälkeen myös vatsa totesi, ettei meillä olekaan hätää. Ja nyt istun lentokoneessa, kiitollisena ja tyytyväisenä. Tällaista tämä elämä siis on. Jatkuvaa henkistä harjoittelua. 

Mitä tässä oikein tapahtui?

Havahdu omaan ahdistukseesi

Aiemmin olisin jatkanut stressaantuneena, ärtyneenä, vatsakipuisena ja hermoheikkona koko matkustuspäivän. Yleensä rauhoituin vasta ensimmäisen yön jälkeen matkakohteessa. Ei siis kovin kivaa kenellekään. Ei itselle eikä muille. Oikein viiden tähden lomaseuraa..

Mutta, harjoiteltuani jo edellisellä reissulla pikku-kontrolli-minnan kanssa matkustamista, havahduin tällä kertaa jo tunteja aiemmin. Miehen vastaus tiuskasuuni toimi triggerinä tällä kertaa. Oli kuin joku olisi sytyttänyt lampun päähäni, että heeeeetkinen, mitäs täällä tapahtuukaan. 

Astuin siis sillä hetkellä itseni, mieleni – ulkopuolelle.

Ahaa, huomaan että minua ahdistaa tällä hetkellä aika paljon.

Vai niin, mielenkiintoista.

Huomaan myös, että sanoin äsken pahasti miehelleni. 

Lisäksi huomaan stressaavani todella paljon nyt tätä tilannetta, vaikkei tässä hetkessä olekaan mitään todellista hätää.

Sen sijaan, että jatkaisin tällä raivopää-stressilinjalla, mikähän olisi järkevintä juuri nyt? 

Mitä sisäinen suuressa hädässä oleva pikkuminna juuri nyt kaipaa? 

Huomiota.

Nähdyksi tulemista.

Rauhoittelua.

Turvaa.

Siispä jätän tämän homman nyt kesken ja menen hetkeksi hengähtämään. Mies kainaloon ja annetaan sen pahan olon nyt näkyä. Annoin hädässä olevalle itselleni huomiota, miehen kainalo loi turvan tunteen ja katsoin vain pahaa oloa, annoin sen tulla. Pari kyyneltä, pahan olon sanoitus ulos sisältä ja hetken hengittely. Kappas, ei tämä nyt niin paha ollutkaan. Taaskaan.

Yleensä oman tuskan näkeminen, silmästä silmään katsominen, on tehokkainta. Tuskan, joka liittyy sinuun ja on sinussa – näe se todellisena ja olet vapaa. (Sierra Nevada, 5/2019)

Näe oma hätäsi

Liian usein juoksemme sokeana elämäämme eteenpäin mielemme painaessa taukoamatta sitä hätä-paniikkinappulaa. Olemme sokeita sille, mitä meissä tapahtuu, miksi tämä tapahtuu ja mitä oikeasti tarvitsisimme tässä tilanteessa. Emme näe, että sisällämme on hätä. Olemme sokeita sille, koska olemme itse siinä tilanteessa se hätä. Kärsimme, koska olemme täysin samaistuneena kärsimykseemme ja muuta todellisuutta ei ole. 

Ja tässä piilee koko homman juju. Tie vapautumiseen on tulla tietoiseksi omasta hädästä.

Täsmennyksenä vielä, hädällä tarkoitan mitä tahansa hetkeä tai tilannetta, joka aiheuttaa sinulle epämiellyttävän tuntemuksen. Se voi olla kauppajonossa ärtymys siitä, että jono ei etene nopeammin. Se voi olla stressi tai ahdistus työpalaverissa omasta esiintymis- tai puheenvuorosta. Väsy-ärsy-kiukku töiden jälkeen, kun pitäisi ruokaa laittaa. Stressi, mitä vaatteita laittaisi aamulla päälle. Aamuruuhkassa paniikki siitä, ettei ehdi ajoissa töihin. Tai ahdistus isosta porukasta, jonka edessä pitäisi puhua. 

Mikä tahansa, joka aiheuttaa sinulle tunteen, jota et haluaisi kokea. 

Joten, kun tällainen hetki iskee, kaikki mitä sinun tulee tehdä, on nähdä se. Kappas, tässä on tällainen ärtymys. Katos vaan, mua muuten ahdistaa ihan helkkaristi. Ja sen jälkeen antaa sen olla. Ei siitä tarvitse pyrkiä eroon, se lähtee kyllä ihan itsekseen, kun on tullutkin. Se on vain tunne!

Itselläni toimii parhaiten se, että oikein lähden lietsomaan tunnetta. Ai että, ärsyttää, no antaa ärsyttää niin maan perkeleesti! Tai ahdistaa, no vitsi ahdistellaan sitten oikein kunnolla! 

Ja lopputulos on yleensä se, että koko ärtymys, ahdistus, epävarmuus tai pelko laimenee ja pian häviää kokonaan. 

Näen noissa hetkissä pikkuminnan hädän itsessäni ja annan sille luvan olla. 

Tunteen kieltäminen ja yritys työntää se pois sen sijaan voimistaa sitä entisestään. Aiemmin olin juuri tuollainen kaupassa, kotona ja töissä ahdistelija ja sisäisesti ärsyyntynyt. Ja yritin päästä siitä eroon. Hinnalla millä hyvänsä – miksi mun pitää olla tällainen, haluan tästä eroon! En halua olla ärsyyntynyt, epävarma tai pelokas, vaan spontaani, iloinen ja onnellinen. Sokeana siis tuupin kaikin keinoin tunnetta pois minusta. Kun tie vapauteen onkin vain kokea se. 

Tämän oivaltaminen on ollut yksi suurimmista elämääni muuttaneista asioista. Ymmärrys siitä, että voin vain olla, aina, missä ja milloin vain. Missä tahansa tilanteessa. Millaisen tunteen kanssa hyvänsä.

Aina se ei onnistu. Edelleen olen sokeana harva se hetki omille negatiivisille tuntemuksilleni. Mutta niitä hetkiä, jolloin havahdun tämänaamuisen kokemuksen lailla, on aina vaan enemmän. Tässä sitä harjoitellaan. Jokainen päivä on henkinen harjoitus ja jokainen hetki on uusi mahdollisuus ottaa tilanne juuri sellaisena kuin se on. Se on todellinen tie vapauteen.

Rakkaudella,
Minna

PS. Sierra Nevadalla kapuaminen oli myös yksi henkinen harjoitus – nautinto, joka sattui jokaisella askeleella, mutta oli kaiken sen tuskan arvoista
Lue lisää

Tuhkimosta kuningattareksi

Oletko oman elämäsi Tuhkimo? Koetko ettet tule nähdyksi ja kuulluksi? Sinulta vaaditaan jatkuvasti täydellisiä suorituksia ja sinusta tuntuu, ettei kukaan näe sinua. Sinua ei kuulla, sinulle ei tulla juttelemaan – elät seinäruusun elämää. Töissä annat kaikkesi, mutta et saa vastineeksi mitään iloa. Koet itsesi uupuneeksi ja elämä on vienyt sinusta mehut. Olet kuin tuhkimo, syrjään heitetty, aina vaadittu muttei koskaan kiitetty. Sinusta tuntuu, että elämä valuu ohitsesi, olet puristavan kuoren alla. Sinun on vaikea hengittää. Elämä on laahustamista päivästä toiseen. Tunnet koko ajan olevan väärässä paikassa – kotona ahdistaa olla ja mielesi huutaa, että sinun pitäisi olla töissä ja töissä puolestaan haikailet jatkuvasti kotiin. Elämääsi sävyttää loputtomat tekemättömien töiden listat ja pakko- ja pitäisi -lauseet.
 
Elin itse tällaista elämää vielä noin vuosi sitten. Se ei ole kivaa. Ei todellakaan. Se on kaukana siitä mielikuvasta, että elämä olisi millään muotoa todellinen nautinto. Siinä jamassa tekee mieli lyödä nyrkillä jokaista elämäniloa pursuavaa henkilöä nyrkillä naamaan. Että miten tuokin voi olla aina noin saakelin hyvällä tuulella. Ja syvällä sisimmässä, usein hyvinkin tiedostamattomalla tasolla kalvaa ajatus, miksei muut näe, kuinka onneton olen.

 

Kysymys kuuluukin, haluatko elää näin? 
Lue lisää
Lue lisää

Seminaarien voima

Miten henkisen kasvun ja itsensä kehittämisen seminaarit vaikuttavat omaan kehitykseen? Mitä merkitystä seminaareilla on? Videolla kerron omista kokemuksistani sekä suositukseni Jenniemilian AWAKE-seminaarista. Tarjoan myös seuraajilleni 50€ arvoisen alennuskoodin seminaarin lippuhinnasta. Saadaksesi koodin, täytä yhteystietosi videon alla olevaan lomakkeeseen, niin saat koodin heti sähköpostiisi!

Lue lisää seminaarista osoitteesta https://jennidemus.kartra.com/page/seminaari

Lue lisää

Kuka minä oikeasti olen?

Tunnenko oikeasti itseni vai olenko tehnyt mielikuvan itsestäni toisten mielipiteiden kautta? Onko minut opetettu olemaan tällainen vai olenko vain harjoitellut olemaan tämä Teija?
Minut pysäytti itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäen esitys  Minä Olen -messuilla pohtimaan, kuka minä oikeasti olen. Ilkka Koppelomäki oli tullut siihen tulokseen, että jokaiseen meistä vaikuttaa ympäristö ja harjoitus. Aloin pohtia tätä väitettä ja ymmärsin sen pitävän ainakin minun kohdalla paikkansa.

Lue lisää

Rikkinäinen lapsi

Olen viime aikoina pohdiskellut ja käsitellyt ihmisten ja erityisesti itseni rikkinäisyyttä. Mitä se tarkoittaa ja kuinka yleistä se loppu peleissä on. Olen tullut siihen lopputulokseen, että meistä jokainen on jollain tapaa rikkinäinen – tai ainakin ollut. Mutta miksi näin on? Vastasyntynyt kun on kaikin puolin täysin ehjä ja viaton, jokainen voi tämän allekirjoittaa. Niin mitä meille sitten tapahtuu, kun meistä tulee rikkinäisiä? Koskemattomuutemme pirstaloituu, on kuin meidät kaikki olisi tuomittu murskaantumaan, jollain tavalla, jossain vaiheessa. Miksi?

Ihmisen kehityskaari ja elämänkaari itse asiassa perustuu juuri tähän. Me synnymme täydellisinä, hajoamme ja sen jälkeen jahtaamme eheytymistä, kunnes saavutamme sen ja olemme jälleen ehjiä, tunnemme itsemme täysiksi ja ikäänkuin palaamme kotiin. Siksi sinäkin tätä kirjoitusta todennäköisesti luet – haluat eheytyä, kasvaa henkisesti, tuntea itsesi täydeksi, vapaaksi ja riittäväksi. Sitä minäkin olen etsinyt ja pikku hiljaa alan nähdä tuon eheytymisen itsessäni.

Lue lisää

Miksi et loisi itsellesi juuri niin upeata elämää, kuin haluat?

Katsoin tässä muutama päivä sitten Netflixin dokumenttielokuvan Tony Robbins: I am not your guru, joka nostatti jälleen kerran pohtimaan oman itsen motivoinnin, omien uskomusten, totuttujen kaavojen, mielen tiedostamattomien lauseiden ja omien pelkojen tiedostamisen merkitystä. Olin ennen dokumentin katsomista todella fyysisesti ja psyykkisesti väsynyt ja voimaton, selailin Netflixistä ajanvietteeksi jotain katseltavaa dokumenttia ja löysin tämän. Hetken katseltuani dokumenttia huomasin valtavan energian kulkevan sisälläni, muistin jälleen mieleni rajattomuuden ja sen, että meistä jokainen todella luo jokaisen hetken elämässään juuri sellaiseksi kuin haluaa. Dokumentin päätyttyä olin täynnä energiaa, inspiraatiota ja voimaa, vaikka hetki sitten olin ollut valmis kaatumaan sänkyyn, kun jokaista raajaa särki väsymyksestä. Ja enkä edes liioittele yhtään! Tämä mielestäni on mitä mainioin todiste siitä, että meidän mieli ja energiataso vaikuttaa todellakin kaikkeen ja mitä tietoisempi olemme tästä vaikutuksesta, sen enemmän meillä on voimaa muuttaa sitä haluamaamme suuntaan.

Lue lisää

Kipu kylässä

Olen kolme viikkoa seurustellut kivun kanssa. Olen huutanut tuskasta niin, että naapurit ovat varmaan luulleet, että sikaa tapetaan. Olen jäänyt välillä jumiin, enkä ole voinut liikkua mihinkään. Lapseni ovat käyneet kaupassa ja laittaneet ruokaa minulle. Olen ensimmäiset pari viikkoa kävellyt kyynärsauvojen kanssa neljän sentin töpöaskelia. Kehon suorassa pitäminen on ollut urakka jo muutaman minuutin jälkeen, sillä selkärankani on kiertynyt S-mutkalle ja keho sen myötä korkkiruuville.

Lue lisää

Valoa kohti – pimeyksien tuolla puolen

Joogaopettajani sanoi viimeisen joogatunnin alussa kuluneesta kaudesta keskustellessamme, että ihminen ei voi valaistua tankkaamalla valoa, vaan katsomalla omiin pimeisiin kohtiin ja tuomalla ne valoon. Tämä lause jäi kumisemaan mieleeni, koska se resonoi niin vahvasti. Samaistun tähän ajatukseen täysin. Mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, että tuo valoon pimeät kohtansa? Olin tänään Jenniemilian valmennuksen viimeisessä livepäivässä ja päivän haasteeksi nousi minun kohdallani huomattavasti elämääni vuosia rajoittanut ”jäätyminen” – pidättyväisyys, jäykkyys ja spontaanittomuus, jota koen eri asteisesti oikeastaan kaikkien muiden kuin lähiperheenjäsenieni kanssa. Olen tämän puolen vuoden aikana käsitellyt omia pelkojani, rajoitteitani ja valheellisia uskomuksiani, jotka ovat pääosin koskeneet oman itseni kanssa elämistä – omaa suhtautumistani itseen ja elämään. Tämän suhteen koenkin muuttuneeni ajatusmaailmaltani täysin, mutta seuraavana haasteena vastaan tuli tämä ulkoinen habitukseni, arkuuteni ja jäykkyyteni sosiaalisissa tilanteissa, eli miten pystyn tuon helpottuneisuuden, rajattomuuden ja spontaaniuden tuomaan näkyväksi kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin, kaikkien ihmisten kohtaamisiin ja joka päiväiseen elämääni?

Lue lisää

6 vinkkiä selvitä kaamosmasennuksesta, jotka todella toimii!

Taas on menossa se aika vuodesta, jolloin meillä suomalaisilla meinaa lyhdyt sammua, arki tuntuu raskaalta ja tuleva talvi tuntuu lohduttoman synkältä ja pitkältä. Saatat kuulua siihen joukkoon, joka valittaa kaamosmasennusta, väsymystä, vesisateita ja jatkuvaa pimeyttä. Tästä syystä halusinkin jakaa kanssasi 6 vinkkiä siihen, kuinka selvitä kaamosmasennuksesta tai ainakin lievittää sen oireita.

Näin selviät kaamoksesta

1. Tiedosta, mikä elämässäsi aiheuttaa kaamosmasennuksen tunteen

Mikä saa sinut ajattelemaan, että kärsit kaamosmasennuksesta? Mitkä ovat sinun elämässäsi ne merkit, joista tiedät, että nyt se taas alkaa? Tulemalla tietoiseksi siitä, miten kaamos näkyy elämässäsi, pystyt vaikuttamaan niihin kaikista parhaiten. Mutta jos et tiedosta kaamosmasennuksen todellisia aiheuttajia ja seurauksia, miten voisit vaikuttaa niihin? Eli tämä askel on ensimmäinen ja kaikista tärkein. Ota hetki aikaa ja mieti, miten kuvailisit kaamosmasennusta ulkomaalaiselle, joka ei sitä ole koskaan kokenut.

Lue lisää