Ajan harha ja pelot – olemmeko menneisyyden ja tulevaisuuden vankeja?

Usein henkisyyteen liittyvissä puheissa ja teksteissä mainitaan ajan harha. Mitä tämä tarkoittaa? Ajan harha on harha, jonka me jokainen ihminen omaamme miettiessämme mennyttä tai tulevaa. Mutta miksi niiden ajattelua kutsutaan harhaksi? Joksikin vääryydeksi tai kuvitelmaksi? Eikö niin, että sitähän se nimenomaan on. Mennyt on muistoja ja tuleva on mielikuvaa, haaveilua. Harhan vastakohta on se mikä on totta. Mikä sitten on totta, jos mennyt ja tuleva on harhaa? Ainoa todellisuus onkin tämä hetki. Niin. Juuri tämä eteenpäin vyöryvä hetki, jona luet tätä tekstiä. Katso hetki ympärillesi, se on totta. JUURI NYT on totta ja todellista. Se on totta, mitä voit juuri nyt nähdä, haistaa, maistaa ja kokea. Jos mietit, mitä teit minuutti sitten tai mitä aiot tehdä minuutin päästä, se ei enää ole totta. Se on mielikuvituksesi tuotetta, jota kukaan muu ei voi kokea ja nähdä. Mutta tämän hetken me kaikki voimme kokea. Juuri tämän hetken.

Ajatuksien vankeina?

Eri lähteiden mukaan ihmisellä on noin 50-60 000 ajatusta joka päivä. Jos jokainen ajatus kestäisi sekunnin, olisi ajattelemiseen käytetty aika 50-60 000 sekuntia joka päivä. Jos ihminen nukkuu 8h, hän on hereillä 57 600 sekuntia joka päivä. Eli keskimäärin ihminen käyttää kaiken aikansa ajattelemiseen. On keskittyneenä päänsä sisällä tapahtuviin mielikuviin ja ajatuksiin, eikä tähän hetkeen. Toki ajatukset ovat myös mielen työskentelyä ja tarpeellisia, mutta sanoisin omasta kokemuksestani, että suurin osa niistä on täysin turhia. Ajatuksia menneestä ja tulevasta. Murehtimista. Eli pelkoja.

Joko ajan harha käsitteenä alkaa aueta? Se, että mielikuvissamme olemme aina jossain muualla ja nimenomaan muussa ajassa, on järisyttävän iso fakta, mikä hallitsee valtaosan ihmisten elämää. Kyse on niin isosta asiasta, ettei sitä edes ymmärrä.

Kuvittele hetki, että elät päivän keskittyen 100% tarkkailemaan jotakuta henkilöä vierelläsi. Vietät päivän hänen kanssaan, heräämisestä nukkumaan menoon asti. Tuo henkilö, kulkee rinnallasi, on fyysisesti edessäsi ja näyttää olevan juuri siinä. Mutta onko hän? Jos mietit tuota faktaa, 50 000 ajatusta hän ajattelee tuona päivänä. Mutta kuinka monta hän kommunikoi sinulle? Joka kerta, kun hän ei puhu, hän mitä todennäköisemmin ajattelee jotakin. Silloin hän ei enää ole tässä hetkessä kanssasi. Hän on jossain muussa paikassa ja ajassa – omissa ajatuksissaan. Kun alat jutella hänelle, repäiset hänet takaisin tähän hetkeen kanssasi, mutta heti kun lopetat, hän haihtuu jälleen pois. Tai sitten hän ei koskaan tulekaan takaisin, ei edes oikeasti kuuntele sinua. Vastaa vain mumisten, poissa olevasti. Vietät siis päivän tämän ihmisen kanssa, jonka näet edessäsi, mutta hän on jossain muualla. Hän ei ole täällä, tässä, nyt. Edessäsi on pelkkä kuori. On sama kuin kulkisit elottoman pehmolelun kanssa päivän, joka lyhyiksi hetkiksi heräisi eloon tähän hetkeen kanssasi. Millaista sellaisen ihmisen kanssa olisi elää päivästä toiseen? Aika karua. Mutta totuus on se, että lähes kaikki me olemme tällaisia. Vaikka puhummekin, voimme silti olla jossain muussa ajassa. Se, että kommunikoi, ei sekään automaattisesti kerro siitä, että on tässä hetkessä. Todennäköisemmin sitä itse asiassa kertoo jotakin mennyttä tai tulevaa, kuin tätä hetkeä. Oikeastaan kaikki puhe on myös ajan harhan toteuttamista. Vain kuuntelu tai katselu – havainnointi, on keskittymistä tähän hetkeen. Kuunnellessakin sitä voi hukkua taas eri aikaan tai paikkaan. Mutta tällä tavalla me kaikki elämme. Ja totuus on se, että sinä itse olet tuo henkilö, joka ikinen päivä ja hetki, kun olet jossain muualla. Et keskity tähän hetkeen.

Jos siis keskittyisimmekin tähän hetkeen, eläisimme tätä todellisuutta, joka meillä on käsillämme, millaista se olisi?

Se, että olet tässä hetkessä, on puhdas olemisen tila. Tuossa tilassa et ajattele mitään, et pohdi, mieti tai ratkaise mitään. Olet vain. Hiljaa. Olet läsnä kehossasi, havainnoiden ja tarkkaillen. Jos katselet maisemaa, olet läsnä hetkessä niin kauan kuin mieleesi tulee ajatus, esimerkiksi ”onpa kaunis maisema”, joka rikkoo läsnäolon. Tällöin huomiosi kiinnittyy jo tuohon ajatukseen, eikä enää siihen maisemaan.

Jos olisimme läsnä tässä hetkessä, olisimme läsnä kehossamme ja ympäristössämme. Tuntisimme, näkisimme, kokisimme, haistaisimme ja maistaisimme elämää. Sitä on myös tietoisena oleminen. Samaa asiaa. Se, että on tietoinen ympäristöstään ja itsestään, on keskittymistä tähän hetkeen. Se, että pidät aina vähintäänkin osan huomiostasi tässä hetkessä, on ajan harhasta vapautumista. Se, että tulet tietoiseksi siitä, että ajatuksemme – mennyt ja tuleva, ovat harhaa, on ajan harhasta vapautumista. Se vaatii oivalluksen, ymmärryksen tästä asiasta.

Mitä siitä seuraisi? Mitä seuraisi siitä, että olisimme vapaita ajan harhasta?

Minä olen onnekseni vapautunut tästä harhasta, koska näen tämän harhan. Se on tullut minulle näkyväksi ja sitä kautta siitä on voinut vapautua. Toki se ei tarkoita sitä, että ajatukseni eivät vaeltelisivat ja olisin aina läsnä, mutta voin aina yhä uudelleen ja uudelleen palauttaa itseni takaisin. Ymmärrän, että mieleni vie minua aina ja ikuisesti menneeseen ja tulevaan, mutta tärkeintä on se, että ymmärrän sen olevan harhaa. Mennyt ja tuleva – ajatukseni – EIVÄT OLE TOTTA. Se, että murehdin päivän kulkua etukäteen, peilaa minun pelkojani, se ei ole totta. Se, että ahdistun epäonnistumisestani, ei ole totta. Se, että olen tässä, juuri nyt, on totta. Se, mitä minulle nyt tapahtuu, on totta.

Kaikki tämä kulminoituu oikeastaan siihen, että vapauduttuani ajan harhasta, vapaudun myös peloista. Koska pelot tulevat lähes aina menneestä tai tulevasta. Ne ovat mieleni tuotetta. Ainoa pelko, joka voi tulla nykyhetkestä, on välitön vaara, jonka voin kohdata. Se, että minun henkeäni esimerkiksi uhkaisi joku ulkopuolinen asia. Mutta kaikki muu on harhaa. Ja kuinka sen perustelen?

Tässä hetkessä – onko oikeasti mitään vaaraa, vaikka mieli niin väittäisikin?

Istun tässä, toimiston sohvalla, ja kun katselen ympärilleni, minulla ei ole mitään hätää. Voin todeta sen vain havahtumalla tähän hetkeen. Ja joka ikinen hetki voin tehdä sen. Havahtua pois mielestäni ja todeta, ettei minulla ole mitään hätää. Ei ole mitään pelättävää. Koska pelot ja ahdistukset johtuvat aina siitä, mitä voisi tapahtua. Mutta todellisuudessa, kuinka usein joudumme todelliseen vaaraan? Mutta mielemme aiheuttaa pelkoreaktioita silti vähän väliä.

Avatakseni asiaa hiukan syvällisemmin, tässä esimerkkinä muutamia omia, mieleni aiheuttamia pelkoja, joita minulla on ollut:

  • Ei-läheisille ihmisille puhuminen suunnitellusti
  • Ei-läheisille ihmisille ylipäätään puhuminen
  • Ei-läheisten ihmisten kohtaaminen
  • Ihmisten katsominen silmiin
  • Uuden eläimen kanssa työskentely
  • Junasta myöhästyminen
  • Kiireestä selviäminen
  • Aikataulusta myöhästyminen
  • Reittivalinnat
  • Minusta ei pidetä -ajatus
  • Epäonnistuminen

Yhtä kaikki, näitä on lukemattomia. Niin paljon asioita, joita olen pelännyt. Mutta todella, olen huomannut sen, että kaikki nämä pelot suuntautuvat tulevaan. Mieli aiheuttaa hätätilan koko kehoon ja olen kipsissä, jäätynyt ja paniikissa jo ENNEN, kuin tilanne tulee eteen. Siis miksi? Aivan suotta.

Näistä peloista ja ajan harhasta olen vapautunut vain keskittymällä tähän hetkeen. Joka kerta, kun huomaan kehitteleväni uutta pelkoa päässäni, vetaisen henkeä ja tunnustelen kroppaani. ”Katsos vain, sainpas taas mielelläni koko kehoni aivan hälytystilaan, jännittyneeksi”. Ja pelko katoaa. Joka ikinen hetki, tässä hetkessä, ei ole hätää. Ei ole olemassa mitään välitöntä uhkaa. On vain mielen keksimiä tarinoita ja harha, jossa elämme, jos emme tätä totuutta näe.

Jotta sinäkin voisit vapautua tästä ajan harhasta sekä siihen liittyvistä peloista, kerron vielä sinulle, mitä tarkoitan peloilla.

Kun minulle ensimmäisen kerran sanottiin, että tie henkiseen hyvinvoinnin kannalta vapaaseen elämään lähtee omien pelkojen kartoittamisesta, tuijotin tyhjää paperia. Listaa ylös pelkosi. ”Enhän mä pelkää mitään.” ”No okei, ahtaita paikkoja ja jotain muuta sellaista” –sanoi mieleni. Mitäs sitten. Mutta apukysymyksiä olivat onneksi seuraavat:

  • Mitkä tilanteet aiheuttavat sinulle ahdistusta?
  • Missä tilanteissa koet olevasi epävarma?

Ja niinpä taisin kirjoittaa sivun verran tilanteita vastaten noihin kahteen kysymykseen. Ja siinä ne olivat. Hetken mietittyäni – niin, syvin olemus ahdistuksessa ja epävarmuudessa on pelko. Pelkään uusia ihmisiä, pelkään kontrollin menettämistä ja pelkään epäonnistumista. Siinä suurimmat omat haasteeni.

Ylipäätään, kun lähdet miettimään pelkojasi, lähde siitä näkökulmasta, että on olemassa vain kaksi tunnetta. Rakkaus ja sen vastakohta pelko. Kaikki muut tunteet ovat minun totuuteni mukaan johdannaisia jommastakummasta näistä. Eli kaikki toiminta, joka ei tule täydestä rakkaudesta, on jollain muotoa pelkoa.

Ajan harhasta ja peloista vapautuminen. Ei ole helppo tie, mutta kun sen kivikon jaksaa kulkea, katsoa omia pelkojaan silmästä silmään, on sen jälkeen vapaa. Ja tuota vapautta ei voi edes kuvitella ennen kuin sen kokee. Elämää ilman pelkoja – tai niistä huolimatta.

 

Toivottavasti uskallat lähteä miettimään – onko tämä sinulle totta? Toivotan sinulle suuresti onnea ja rohkeutta kohti vapautta!

 

Rakkaudella,
Minna

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *