Miten meitä syyllisyydellä ja häpeällä hallitaan ja ohjaillaan?

Katson tytärtäni ja mietin, miten erilainen hänestä olisikaan tullut, ellen olisi kasvattanut häntä syyllisyydellä ja häpeällä? Olisiko hän koulussa tai viimeistään työelämässä kohdannut viikatteen, joka olisi katkaissut pään luovuudelta ja innostuneisuudelta?

Elämme maassa, jossa on vuosisatojen ajan siirretty sukupolvelta toiselle oiva kasvatusmenetelmä. Sen minäkin olen perinyt äidiltäni ja hän omalta äidiltään. Syyllisyys ja häpeä. Se on niin syvällä juurissamme, ettemme edes ymmärrä sen olevan valtava rasite koko yhteiskuntamme kehitykselle. Muistatko sinä kuulleesi lapsena: koettakaa nyt olla ihmisiksi, aina teitä pitää hävetä, ihmisten aikana pitää olla siivosti jne. Lista on loputon.

Minun ikäluokkani ihmisiä on syyllistetty pienestä alkaen. Kirkon oppien mukaan synnymme perisyntiin, siis tuomittu syyllisiksi jo ennen syntymää. Vau, tästä on helppo ponnistaa. Vaikken olisi tehnyt mitään, olen jo tuomittu. Enää ei Suomessa laiteta rangaistuksena jalkapuuhun kirkonmäelle tai ruoskita julkisesti. Mutta, häpeä ja syyllisyys ovatkin huomattavasti tehokkaammat vallan käytön välineet. TV syytää ohjelmaa siitä, miten me olemme syyllisiä ilmastonmuutokseen, luonnon saastumiseen ja ympäristön pilaantumiseen. Monet lamaantuvat tästä syyllistämisestä niin, että kokevat valtavaa ahdistusta.  Meitä syyllistetään samaan aikaan siitä, että emme kuluta tarpeeksi, jotta talous lähtisi nousuun ja taas liiasta kuluttamisesta. Koemme syyllisyyttä asioista, joihin meillä ei ole mahdollista mitenkään edes vaikuttaa.

Niin kauan kuin tunnemme syyllisyyttä, elämäämme virtaa ihmisiä, jotka syyllistävät meitä. Näin elämä yrittää kouluttaa meitä. Olet ehkä huomannutkin, että syyllisyyttä ja heikkoa itsetuntoa kokevaa ihmistä ei saa mitenkään irti narsistisista suhteista. Vasta sitten, kun emme enää anna syyllisyyden ohjailla toimintaamme, vapaudumme.

Häpeä, se vasta vallan mainio vallan väline on

Miten nopeasti häpeällä saadaankaan kaiken sortin yrittelijäisyys, into ja luovuus tapettua. Lapsi oppii matkimalla ympäristön käytöstä ja hoksaa, että muiden mielipiteiden metsästys on ainoa tapa ansaita paikka yhteisössä. Arvostuksen ansainnassa minäkin olen itseni uuvuttanut. Vaikka jokainen maailman ihminen olisi vakuuttanut minulle, että olen hyvä, oma mieleni on aina väittänyt, etten vieläkään ole riittävä. Vielä on ponnisteltava ja yritettävä lisää miellyttää muita. Lopulta uupumus ja masennus korjasi minut sängyn pohjalle – olin täydellisesti epäonnistunut. Häpesin sitä, että muut jaksoivat työelämässä, mutta minä en.

Lapsi syntyy maailmaan täynnä luottamusta, lahjoja ja rohkeutta. Kuinka ihanaa onkaan seurata 3-vuotiaan innostusta – hän osaa laulaa, soittaa, piirtää, tehdä temppuja. Pikkuhiljaa ympäristö koulii hänestä epävarman nuoren, joka ei kehtaa tunnilla sanoa omaa mielipidettään, koska pelkää muiden nauravan, siis tulevansa häväistyksi. Toisten pilkan kohteeksi joutumista vältämme viimeiseen asti.

Häpeää on tutkittu paljon ja ihmiset pelkäävät eniten tulevansa häväistyksi toisten edessä. Kuitenkin rohkeina pidetään niitä, jotka ovat pelosta huolimatta uskaltaneet nousta tuomaan luovuutensa muiden iloksi. Nurinkurista.

Mitä, jos töissä olisikin hauskaa

Suomessa on korostettu tasa-arvoa. Kaikille kaikkea, ei kenellekään enempää kuin toisille. Työ on tehtävä suo-kuokka-jussi -periaatteella veren maku suussa raataen. Minun ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani esimieheni sanoi, ettei ole tarkoituskaan, että työssä on hauskaa. Aivan!  Mitä siitä nyt tulisi, jos viihtyisi töissä, apua!

Miksi Suomessa meidän luovuutemme ovat niin tiiviisti häpeän, pelon ja syyllisyyden panssarin alla? Olisiko niin, että rohkeimmat meistä ovat lähtenee aikoinaan Amerikkaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa tai 1960- ja 1970-luvuilla Ruotsiin? Jäljelle on jääneet me pelokkaimmat, jotka olemme kasvattaneet omat lapsemme perinteiden mukaisesti – syyllisyydellä ja häpeällä kirkon ja yleisen mielipiteen kannustaessa siihen. Meitä on helppo ohjailla syyllisyydellä ja häpeällä.

Rohkeus on ilmaista

Minä väitän, että olemme syntyneet jakamaan luovuutemme maailmalle. Kun tuomme lahjamme maailmalle, vauraus tulee lahjojen luo. Siinä menestyksen avaimet. Ne muutamat, jotka ovat olleet riittävän rohkeita ilmentämään omia lahjojaan, ovat menestyneet. Moni toki on yrittänyt ja yrittää edelleen puukottaa selkään ja kampittaa menestyjiä. Esimerkkejä löytyy runsain mitoin lehtien lööpeistä ja some-maailmasta. Tärkeintä on kuitenkin se, että löytyy rohkeita, jotka uskaltavat raivata reittejä menestykseen. Rohkeutta on se, että toimii pelosta huolimatta.

Minä uskon, että taivas löytyy tästä elämästä. Se, että uskallamme tuoda luovuutemme ja voimamme esiin, palaamme rakkauteen – se tuo onnellisuuden, yltäkylläisyyden ja täyttymyksen. Meidän ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa, koska olemme täydellisiä jo nyt. Läsnäolevassa hetkessä eläminen tuo valtavan voiman ja luovuuden virtauksen – kiire poistuu.

Kehitys hiipuu ellei ole haasteita. Niinpä meille on suotu paras mahdollinen valmentaja, joka haastaa meidät 24 tuntia vuorokaudessa – oman pään sisäinen höpöttäjä. Se on kuin Donald Trump, joka valehtelee, manipuloi, pelottelee, uhkailee ja lahjoo. Sen jälkeen, kun pikku hiljaa opit olemaan reagoimatta sisäiseen höpöttäjääsi, sisällesi astuu rauha. Tietoinen ydinminä on aina turvassa ja rakkaudessa.

Mitäpä, jos

Mietipä hetken, miltä maailma näyttäisi, jos jokainen saisi ilman häpeän pelkoa tuoda koko luovuutensa työhönsä, arkeensa. Kenenkään ei tarvitsisi yrittää olla parempi kuin toiset eikä kenenkään tarvitsisi huolehtia, olenko riittävä. Olisivatko yritykset kannattavampia? Olisivatko ihmiset tyytyväisempiä? Poistuisiko ympäristöongelmat, kun keksittäisiin uusia luontoa säästävämpiä menetelmiä ruuan ja energian tuotantoon sekä liikkumiseen.

Joka aamu synnyt uudestaan ja joka hetki päätät, mihin juuri tämän hetken käytät. Jokainen sekunti on ainutkertainen ja arvokas. Pysähdy hetkeksi ja kysy sydämeltäsi, teetkö niitä asioita, joita haluat sydämesi pohjasta ilmentää – vai teetkö asioita, joita ajattelet muiden odottavan sinun tekevän.

Jos vastaat, että teet juuri niitä asioita, joihin sinulla on sydämen palo, onnittelen sinua. Siihen minäkin pyrin. Jos vastaat, että toivoisin toki elämältäni muuta, mutta… Pysähdy silloin pidemmäksi aikaa ja mieti, onko syvällä sisälläsi syyllisyyttä tai häpeää, jotka estävät sinua tuomasta lahjojasi maailmalle eli tekemästä sitä, mitä varten olet syntynyt maailmaan.

Sinun ei tarvitse etsiä epäkohtia ympäriltäsi ja yrittää epätoivoisesti muuttaa niitä. Riittää, että uskallat rohkeasti avata tunnelukot ja nauttia täysin siemauksin elämästä. Muutoksen avain onkin meissä jokaisessa itsessä.

Rakkaudella,
Teija

’Kuka kuuseen kurkottaa se latvan saavuttaa’ – Mikko Harju: Anna mennä lennä
Lue lisää

Piilotetun vihan löytöretki – vapaasti virtaavat tunteet terveyden ja menestyksen perustana

Miten ystävällisen ja kiltin naisen sisällä voisi velloa viha? Eihän se voi olla mahdollista. Ei ainakaan minussa – kunnes eräänä päivänä sen löysin. Viha oli muusinuijalla mätkitty tiiviiksi sementiksi vatsani pohjalle. Siellä se lymysi, kunnes esille pulpahti. Viha nousi itseäni kohtaan, koko paskaa maailmaa kohtaan. Miten olin antanut kohdella itseäni kaltoin? Miksi en ollut noussut kapinoimaan? Miksi olen ollut itselleni niin ankara ja armoton?

Olin elänyt sellaisessa pumpulikuvitelmassa, ettei minussa ole vihan tunteita, piste. Eräänä yönä heräsin painimaan tunnemaailmani kanssa. Viha alkoi kuplia silloin, kun en päässyt sitä tietoisesti jarruttamaan eli unessa. Herätessäni olin ihmeissäni, mikä tämä tunne on ja voinko antaa sen tulla näkyväksi – annoin sen tulla. Täytyy sanoa, ettei vihan roihuaminen ollut mukavaa. Seuraavana päivänä kävin metsässä huutamassa vihaa pihalle, polkemassa maata ja itkemässä raivoani. Vuorokauden ajan viha meuhkasi minussa. Sen ajan vietin yksin ja vältin kaikkia yhteyksiä itseni ulkopuolelle. Se oli kuin raju ukkosilma.

Lue lisää

Kuka minä oikeasti olen?

Tunnenko oikeasti itseni vai olenko tehnyt mielikuvan itsestäni toisten mielipiteiden kautta? Onko minut opetettu olemaan tällainen vai olenko vain harjoitellut olemaan tämä Teija?
Minut pysäytti itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäen esitys  Minä Olen -messuilla pohtimaan, kuka minä oikeasti olen. Ilkka Koppelomäki oli tullut siihen tulokseen, että jokaiseen meistä vaikuttaa ympäristö ja harjoitus. Aloin pohtia tätä väitettä ja ymmärsin sen pitävän ainakin minun kohdalla paikkansa.

Lue lisää

Kipu kylässä

Olen kolme viikkoa seurustellut kivun kanssa. Olen huutanut tuskasta niin, että naapurit ovat varmaan luulleet, että sikaa tapetaan. Olen jäänyt välillä jumiin, enkä ole voinut liikkua mihinkään. Lapseni ovat käyneet kaupassa ja laittaneet ruokaa minulle. Olen ensimmäiset pari viikkoa kävellyt kyynärsauvojen kanssa neljän sentin töpöaskelia. Kehon suorassa pitäminen on ollut urakka jo muutaman minuutin jälkeen, sillä selkärankani on kiertynyt S-mutkalle ja keho sen myötä korkkiruuville.

Lue lisää

Kivittäkää tai halatkaa

Miksi mikään ei riitä minulle? Miksi vaadin itseltäni täydellisyyttä? Tiedän, että olen riittävän hyvä, mutta mieleni vaatii minua aina huippusuorituksiin. Kun en yltä supersuoritukseen, olen mieleni mielestä ihan paska. Yritän tyynnyttää mieltäni sanomalla sille, ettei ole mitään hätää.

Vedän itseni kerta toisensa jälkeen vessanpytystä alas, kun pienikin viite siitä, etten riitä, saapuu ilmaan. Sukellan sinne kokkareiden sekaan ja ryven itsesäälissä. Huonompaa ihmistä ei maa päällään kanna kuin minä olen. Sukeltelen pytyssä ja välillä vedän henkeä pinnalla. Jossain vaiheessa alan raotella kantta ja huhuilen vessasta. Yleensä joku ystävistä saapuu paikalle ja pyyhkii vessapaperilla naamani ja auttaa minua astumaan pytystä ulos. Rojahdan lattialle ja ihmettelen, miten tässä taas näin kävi. Vaihdan kuivat vaatteet päälle ja pikku hiljaa elämä alkaa taas hymyillä.

Lue lisää

Matkan tekoa

Hapuilevat ensiaskeleet
Kuten Minna totesi blogissaan, ensiaskeleen ottaminen on se kaikista vaikein – aivan kaikessa. Kummallista, etten niin lähellä olevaa sisäistä viisautta löytänyt sitten millään. Onnellisuutta etsin itseni ulkopuolelta epätoivoisesti.

Lue lisää

Sitä saan, mitä tilaan

Tuntuu uskomattomalta, että oikeasti voisin saada elämääni kaiken sen, mitä toivon. Pelkkä ajatus tuntuu naurettavalta – kuitenkin uskon niin, ihan tosissani. Tiedän, että kun olen valmis vastaanottamaan, elämääni saapuu toivomani – henkinen työ, runsaus, yltäkylläisyys, arvostus ja kunnioitus sekä onnellinen parisuhde. Miksei minulla sitten ole jo kaikkea luettelemaani?

Lue lisää

Syyllisyys ja syyttömänä syytetty

Miten saan ystäväni irti narsistisesta suhteesta? Tämän asian kanssa olen paininut ja kiukunnut. Minusta on kamala katsella, kun ystäväni antaa kohdella itseään huonosti ja syyllisyyden piinaamana suostuu tekemään kaikkea maan ja taivaan väliltä, jotta saa narsistisen henkilön tyyntymään.

Lue lisää

Maailmankuvani mullistui – masennuksesta pyyteettömään rakkauteen

Masennus yllätti vai yllättikö?
Minulla oli kaikki, mitä elämältä voi toivoa: kaksi lasta, omakotitalo, mies ja työpaikka, siitä huolimatta masennuin. Laahustin 12 vuotta enemmän tai vähemmän masentuneena. En riittänyt itselleni vaan vaadin itseltäni ihan liikaa. Psykoterapia ja psykiatrin määräämät masennuslääkkeet pitivät minut hengissä, mutta minulla ei ollut halua elää. Olen varmasti ollut puolisolleni raskas elämänkumppani, silti hän jaksoi minua 25 vuotta.

Lue lisää

Minun MM-kisamatka – Masennuksesta Mielenrauhaan

Masennus on merkki siitä, että on aika muuttua. Muutosta vastaan taistelu muutti elämäni vuosiksi, joista puuttui ilo ja valo. Mieli murtui ja keho sairastui. Uskomukset ja piintyneet tavat jarruttivat sisäistä palavaa halua muuttaa elämääni paremmaksi. Elämänilon sammuminen näkyi ulospäin, ilmeeni kivettyivät, laahustin elämää eteenpäin. Masennuksen tuottama sisäinen tuska on niin suurta, että se saa meistä monen yrittämään itsemurhaa ja jotkut siinä ikävä kyllä onnistuvatkin. Elämä menee siis hukkaan. Ymmärrän kaikkia niitä, jotka siinä vellovassa epätoivossa kulkevat, olenhan siinä rämpinyt kaksitoista vuotta. Olen sen kaiken tarvinnut – koska olen niin itsepäinen – ennen kuin olen ymmärtänyt päästää irti ja alkanut pikku hiljaa luopua piintyneistä uskomuksista, joita olen itselleni luonut.

Lue lisää