Piilotetun vihan löytöretki – vapaasti virtaavat tunteet terveyden ja menestyksen perustana

Miten ystävällisen ja kiltin naisen sisällä voisi velloa viha? Eihän se voi olla mahdollista. Ei ainakaan minussa – kunnes eräänä päivänä sen löysin. Viha oli muusinuijalla mätkitty tiiviiksi sementiksi vatsani pohjalle. Siellä se lymysi, kunnes esille pulpahti. Viha nousi itseäni kohtaan, koko paskaa maailmaa kohtaan. Miten olin antanut kohdella itseäni kaltoin? Miksi en ollut noussut kapinoimaan? Miksi olen ollut itselleni niin ankara ja armoton?

Olin elänyt sellaisessa pumpulikuvitelmassa, ettei minussa ole vihan tunteita, piste. Eräänä yönä heräsin painimaan tunnemaailmani kanssa. Viha alkoi kuplia silloin, kun en päässyt sitä tietoisesti jarruttamaan eli unessa. Herätessäni olin ihmeissäni, mikä tämä tunne on ja voinko antaa sen tulla näkyväksi – annoin sen tulla. Täytyy sanoa, ettei vihan roihuaminen ollut mukavaa. Seuraavana päivänä kävin metsässä huutamassa vihaa pihalle, polkemassa maata ja itkemässä raivoani. Vuorokauden ajan viha meuhkasi minussa. Sen ajan vietin yksin ja vältin kaikkia yhteyksiä itseni ulkopuolelle. Se oli kuin raju ukkosilma.

Vihan energia

Kuten ukkosen jälkeen ilma raikastuu, samoin kävi minun olotilani. Olin helpottunut. Tiedän, että kaikki tunteet pitää sallia, jotta energiat kehossani kulkevat tasapainossa ja voin hyvin. Viha täytyy sallia, mutta siinä, miten toimin vihan tunnetilassa, onkin jo iso vastuu. Sama energia, mikä on vihassa, on myös luovuudessa ja toiminnassa. Mietin, miten paljon olinkaan minussa asuvaa luovuuttani jättänyt ilmentämättä. Eli viha on tunne, jonka energian voin suunnata neutraaliin tai jopa positiiviseen suuntaan.

Olin unohtanut vuosikausiksi omat tarpeeni ja toteuttanut toisten toiveita, kuvitellen toimivani oikein. Tosiasiassa oli tehnyt itselleni ja läheisilleni karhunpalveluksen. Olin kasvattanut sisälleni ahdistavan vihamöykyn, jota maailma peilasi minulle koko ajan, mutta en vaan halunnut nähdä sitä itsessäni. Olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat mitätöineet minua ja tarpeitani. He ovat ärsyttäneet minua kaikin tavoin, jotta nousisin puolustamaan itseäni. Heidän tekojensa ja sanojensa tavoitteena oli saada minut näkemään piilottamani viha. En kuitenkaan tarttunut tilaisuuteen, vaan tyydyin vaikenemaan, sietämään ja myötäilemään. Maailma lähetti aina ja aina uuden testin, kunnes vihdoin opin – jihuu.

Tytöistä kasvatetaan yleensä kilttejä. Vihan ja kiukun ilmaisut olivat lapsuudessani kiellettyjä ja taitavat olla edelleen. Minäkin olen oppimani mallin siirtänyt tyttärelleni, ikävä kyllä. Murrosikäisenä, jolloin kuuluukin kapinoida, minä en tietenkään kapinoinut, vaan olin rauhallinen ja kiltti. Viha kerääntyi kehooni ja ilmentyi turhautumisena, ahdistuksena, väsymyksenä ja uupumisena. Joillakin ihmisillä se ilmenee myös katkeruutena, manipulointina, kateutena tai äkillisinä vihanpurkauksina. Silmittömien väkivaltatekojen takana on usein valtava määrä padottua vihaa. Tämän takia on tärkeä tunnistaa itsessä viha ja suunnata sen energia hallittuun toimintaan. Koskaan vihaa ei tule suunnata toisiin. Vihaa ei voi pyyhkiä pois taikasauvalla, se on vapautettava ilmaisemalla. Sen voi huutaa ilmoille metsässä, polkea maata, mätkiä sohvaa tai tyynyä, vihaa voi purkaa pilkkomalla klapeja tai mätkimällä nyrkkeilysäkkiä. Viha ja raivo muuttuu aika nopeasti vapauttavaksi itkuksi, kun sen antaa tulla ulos.

Vihalöydös minussa on ollut merkittävä asia, sanoisin, että erittäin helpottava. Nyt kun olen sen nähnyt ja tiedostan sen, opettelen puolustamaan itseäni ja tarpeitani. Uskallan osoittaa tarvittaessa suuttumusta. Maailman ei enää tarvitse lähettää elämääni haastavia tilanteita, joissa minulle peilataan piilotettua vihaa. Olen löytänyt vihan ja voin oppia suuntaamaan vihan luovuuteen, positiiviseen muutokseen tai vaan päästämään sen energian pois hengittämällä syvään.

Voisiko kaikki tunteet olla sallittuja ja voisiko niiden antaa värittää elämää

Padotut tunteet

Tunteita tukahduttamaan käytetään monia keinoja, joista oma tapani on ollut työnarkomania ja ongelmien analysointi puhumalla. Muita tapoja on alkoholi, huumeet, ylensyönti, pakonomainen urheilu tai puuhailu, netissä roikkuminen, puhelimen näprääminen.

Padotut tunteet aiheuttavat sairauksia. Tyypillisimpiä ovat erilaiset selkä- ja vatsakivut, päänsärky, syömishäiriöt, iho-ongelmat, astma, unettomuus ja tulehdukset. Syöpää voi aiheuttaa monet ympäristötekijät, mutta syöpä on myös tunnesairaus, elimistön reaktio käsittelemättömälle vihalle.

Terveyteni on parantunut huimasti, kun jätin vehnän ja sokerin pois ruuastani, aloitin samoilun metsässä ja tanssimisen sekä lähdin tutkimaan omaa minuuttani. Taakse on jäänyt masennus, unettomuus, liikaunisuus, niska- ja hartiasäryt, olkapään kivut, fibromyalgia, lonkan ja polven nivelrikko, vatsakivut, jalan ihottuma. Migreeni saattaa joskus vielä rynnätä paikalle, jos olen murehtinut.

Tiedän, että selkäkipuni syyt ovat tunnepuolella.  Lapsesta asti selkäni on ollut heikko, aivan kuten itsetuntoni. Selkäkipuni on kertomassa, mitä tunteita minulla on vielä kehossa jumissa, siksi olen kuunnellut kehoani ja sallinut kivun olla. Toki olen käynyt kiropraktikolla, jäsenkorjaajalla ja ahkerasti pilatestunneilla – olen tehnyt kaiken voitavani fyysisellä puolella. Kipu lähtee, kun se on saanut kerrottua, mitä mielen tasolla minulla on vielä näkemättä.  Sairaus voi siis olla keino, jolla meitä ohjataan saamaan selville omasta itsestämme. Joskus sairaus voi olla kirjoitettu elämänpolullemme ja se on elämän läksy, joka on kohdattava. Elämä on loppujen lopuksi mysteeri, jota ei voi järjellä ymmärtää.

Toivon, että länsimaisessa terveydenhoidossa herättäisiin ymmärtämään ihminen kokonaisuutena. Hoitamalla vain fyysistä kehoa jää taudin tai kivun syntymekanismi näkemättä. Kyseessä on siis enemmän sairauden hoitoa kuin terveyden hoitoa. Kiinalaisessa lääketieteessä on tuhansia vuosia ymmärretty kehon ja mielen välinen vuorovaikutus.

Perintönä lapsille – tunnelukot vai vapaasti virtaavat tunteet

Sota jättää julmuuksineen raastavan haavan ihmisten mieliin. Tätä henkistä kipua siirrämme sukupolvelta toiselle. Sodan sanotaan vaikuttavan neljänteen sukupolveen – minun tapauksessani isoisäni henkiset sotavammat ovat nähtävissä vielä minun lasteni harteilla. Sodan jälkeen ei ollut mahdollisuuksia eikä keinoja purkaa traumoja, oli vaan sinniteltävä eteenpäin. Tunteet oli tukahdutettava keinolla millä hyvänsä. Liika iloisuus ei ollut sallittua, pojat eivät itke, tunteet latistettiin joka suunnasta.

Toni Dunderfelt kertoo kirjassaan Valoisaksi, ettei tunteita tarvitse kyseenalaistaa tai muuttaa. Tunne tulee ja menee.  Tunne antaa hyvää tietoa itsestämme ja tilanteesta, jossa tunteet nousevat pintaan. Tunnekeskusteluissa menevät usein termit sekaisin. Kun jokin tunnetila jää päälle pitkäksi aikaa, on kyseessä emootio, eli ylläpidämme tunnetilaa menneisyydestä nousevilla merkityssuhteilla. Emootion moottoreina toimivat uskomukset ja väärinkäsitykset. Esimerkkinä tästä, minä olen hyvä etsimään ilmasta hylkäyksen merkkejä, jotka vahvistavat rakkauden puutteen pelkoani. Jos ystäväni ei vastaa viestiini, joko unohdettuaan sen tai ollessaan liian kiireinen, saan pääni sisään hetkessä valtavan sekasorron ja kehoni alkaa toimimaan kuin olisin sapelihammastiikerin hyökkäyksen kohteena.  Tähän emootioon eli tunnetilaan jäin aiemmin jumiin usean päivän ajaksi, koska vilkas mielikuvitukseni suolsi aina lisää tarinaa, joka ruokki pelkoani. 

Nykyään tiedostan tämän emootion ja osaan kyseenalaistaan sen todenmukaisuutta. Pysähdyn hengittämään ja kyselen itseltäni, kuka on se tyyppi, joka on äänessä. Onko pääni sisäinen höpötys totta. Otan etäisyyttä ja tarkastelen tilannetta ulkopuolisin silmin. Hetken päästä huomaan, ettei tässä mitään todellista vaaraa olekaan. Tällä tavalla opetan aivojeni automaattiohjausta pois vääristä hälytyksistä.  

Me ihmiset aina välttelemme ikäviä tunteita, surua, vihaa, pelkoa. Mieluummin piilotamme ne syvälle sisimpäämme. Jonain päivänä uusi elämäntapahtuma nostaa piilotetut tunteet kuitenkin esiin kohdattavaksi. Niin kävi minullakin. Sallimalla lasten näyttää kaikki tunteensa, voimme saada terveemmän sukupolven. Uskaltamalla tutkia omat tunnelukkomme, voimme itse parantua monista sairauksista. Kyse on vaan siitä, haluammeko tutkia sisimpäämme vai etsimmekö edelleen vikaa itsemme ulkopuolelta. Kyseenalaistammeko totutut tapamme ja uskomuksemme, vai jatkammeko niiden siirtämistä omille lapsillemme.

Jääkiekon MM kulta oli osoitus siitä, mitä mahtavaa voidaan saavuttaa, kun jokainen tekee parhaansa, että toinen onnistuu. Oli ilo kuulla YLE pääuutislähetyksessä 28.5.2019 filosofi Frank Martelan sanovan, että Suomessa on alettu ymmärtää henkisen valmennuksen merkitys ja nuoret ovat alkaneet puhua avoimemmin tunteistaan. Onnittelut tälle joukkueelle, jonka jokainen jäsen on mallina meille muille. Me voimme oikeasti saavuttaa unelmamme.

Metsän kauneus saa mielen rauhoittumaan

Rakkaudella
Teija

Lue lisää

Kuka minä oikeasti olen?

Tunnenko oikeasti itseni vai olenko tehnyt mielikuvan itsestäni toisten mielipiteiden kautta? Onko minut opetettu olemaan tällainen vai olenko vain harjoitellut olemaan tämä Teija?
Minut pysäytti itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäen esitys  Minä Olen -messuilla pohtimaan, kuka minä oikeasti olen. Ilkka Koppelomäki oli tullut siihen tulokseen, että jokaiseen meistä vaikuttaa ympäristö ja harjoitus. Aloin pohtia tätä väitettä ja ymmärsin sen pitävän ainakin minun kohdalla paikkansa.

Lue lisää

Kipu kylässä

Olen kolme viikkoa seurustellut kivun kanssa. Olen huutanut tuskasta niin, että naapurit ovat varmaan luulleet, että sikaa tapetaan. Olen jäänyt välillä jumiin, enkä ole voinut liikkua mihinkään. Lapseni ovat käyneet kaupassa ja laittaneet ruokaa minulle. Olen ensimmäiset pari viikkoa kävellyt kyynärsauvojen kanssa neljän sentin töpöaskelia. Kehon suorassa pitäminen on ollut urakka jo muutaman minuutin jälkeen, sillä selkärankani on kiertynyt S-mutkalle ja keho sen myötä korkkiruuville.

Lue lisää

Kivittäkää tai halatkaa

Miksi mikään ei riitä minulle? Miksi vaadin itseltäni täydellisyyttä? Tiedän, että olen riittävän hyvä, mutta mieleni vaatii minua aina huippusuorituksiin. Kun en yltä supersuoritukseen, olen mieleni mielestä ihan paska. Yritän tyynnyttää mieltäni sanomalla sille, ettei ole mitään hätää.

Vedän itseni kerta toisensa jälkeen vessanpytystä alas, kun pienikin viite siitä, etten riitä, saapuu ilmaan. Sukellan sinne kokkareiden sekaan ja ryven itsesäälissä. Huonompaa ihmistä ei maa päällään kanna kuin minä olen. Sukeltelen pytyssä ja välillä vedän henkeä pinnalla. Jossain vaiheessa alan raotella kantta ja huhuilen vessasta. Yleensä joku ystävistä saapuu paikalle ja pyyhkii vessapaperilla naamani ja auttaa minua astumaan pytystä ulos. Rojahdan lattialle ja ihmettelen, miten tässä taas näin kävi. Vaihdan kuivat vaatteet päälle ja pikku hiljaa elämä alkaa taas hymyillä.

Lue lisää

Matkan tekoa

Hapuilevat ensiaskeleet
Kuten Minna totesi blogissaan, ensiaskeleen ottaminen on se kaikista vaikein – aivan kaikessa. Kummallista, etten niin lähellä olevaa sisäistä viisautta löytänyt sitten millään. Onnellisuutta etsin itseni ulkopuolelta epätoivoisesti.

Lue lisää

Sitä saan, mitä tilaan

Tuntuu uskomattomalta, että oikeasti voisin saada elämääni kaiken sen, mitä toivon. Pelkkä ajatus tuntuu naurettavalta – kuitenkin uskon niin, ihan tosissani. Tiedän, että kun olen valmis vastaanottamaan, elämääni saapuu toivomani – henkinen työ, runsaus, yltäkylläisyys, arvostus ja kunnioitus sekä onnellinen parisuhde. Miksei minulla sitten ole jo kaikkea luettelemaani?

Lue lisää

Syyllisyys ja syyttömänä syytetty

Miten saan ystäväni irti narsistisesta suhteesta? Tämän asian kanssa olen paininut ja kiukunnut. Minusta on kamala katsella, kun ystäväni antaa kohdella itseään huonosti ja syyllisyyden piinaamana suostuu tekemään kaikkea maan ja taivaan väliltä, jotta saa narsistisen henkilön tyyntymään.

Lue lisää

Maailmankuvani mullistui – masennuksesta pyyteettömään rakkauteen

Masennus yllätti vai yllättikö?
Minulla oli kaikki, mitä elämältä voi toivoa: kaksi lasta, omakotitalo, mies ja työpaikka, siitä huolimatta masennuin. Laahustin 12 vuotta enemmän tai vähemmän masentuneena. En riittänyt itselleni vaan vaadin itseltäni ihan liikaa. Psykoterapia ja psykiatrin määräämät masennuslääkkeet pitivät minut hengissä, mutta minulla ei ollut halua elää. Olen varmasti ollut puolisolleni raskas elämänkumppani, silti hän jaksoi minua 25 vuotta.

Lue lisää

Minun MM-kisamatka – Masennuksesta Mielenrauhaan

Masennus on merkki siitä, että on aika muuttua. Muutosta vastaan taistelu muutti elämäni vuosiksi, joista puuttui ilo ja valo. Mieli murtui ja keho sairastui. Uskomukset ja piintyneet tavat jarruttivat sisäistä palavaa halua muuttaa elämääni paremmaksi. Elämänilon sammuminen näkyi ulospäin, ilmeeni kivettyivät, laahustin elämää eteenpäin. Masennuksen tuottama sisäinen tuska on niin suurta, että se saa meistä monen yrittämään itsemurhaa ja jotkut siinä ikävä kyllä onnistuvatkin. Elämä menee siis hukkaan. Ymmärrän kaikkia niitä, jotka siinä vellovassa epätoivossa kulkevat, olenhan siinä rämpinyt kaksitoista vuotta. Olen sen kaiken tarvinnut – koska olen niin itsepäinen – ennen kuin olen ymmärtänyt päästää irti ja alkanut pikku hiljaa luopua piintyneistä uskomuksista, joita olen itselleni luonut.

Lue lisää