Elämäntapana yksinkertaisuus – kurkistus malediivilaisuuteen

Olen tätä kirjoittaessani lomalla Malediiveilla. Päädyimme tänne mieheni kanssa muutaman mutkan kautta, mutta nyt olemme siis täällä, paikallisten asuttamalla K. Guraidhoon saarella. Ensimmäinen asia, joka malediivilaisissa kiinnitti huomioni on heidän kiireettömyytensä. En ole vajaan viikon aikana nähnyt yhdenkään aikuisen juoksevan tai edes kävelevän reippaasti minnekään. Oli ajankohta mikä tahansa. Tällä 500 m x 600 m  kokoisella saarella ei kenelläkään ole koskaan kiire minnekään. Tähän elämäntyyliin oli helppo astua, enkä haluaisi siitä luopua kotonakaan. Tämä kiirettömyys laittoi ajattelemaan entistä enemmän länsimaalaista kulttuuria, jota ihannoidaan mielestäni aivan liikaa. Monessa asiassa olemme menneet äärimmäisyyksiin ja samalla unohtaneet hyvin perusasioita.

Tällä saarella asuu noin 2000 ihmistä ja täällä on koulu, poliisilaitos, terveysasema, ravintoloita ja kahviloita, muutama guest house -hotelli ja muutamia kauppoja. Elämä täällä on hyvin yksinkertaista, mutta silti nämä ihmiset ovat tyytyväisen oloisia. Paikalliset tervehtivät vastaan käveleviä turisteja lähes aina, jos heihin luo katsekontaktin – he hymyilevät ja näyttävät onnellisilta. Länsimaissa kulkiessa suurimman osan vastaantulijan kasvot ovat stressistä kireät tai suupielet roikkuvat elämäntapanegatiivisuudesta johtuen alaspäin. Ei vaan täällä.

Malediivit on muslimimaa ja täällä pätee islamin uskonlait. Saarella on kaksi rukoushuonetta/moskeijaa ja ensimmäinen rukouskutsu kajahtaa aamuviideltä herättäen ainakin minut joka aamu. Muslimit rukoilevat viidesti päivässä ja rukoilu tahdittaakin heidän elämäänsä vahvasti. Samoin on siis palveluiden osalta. Ensisilmäyksellä länsimaalainen turisti saattaisi ajatella kauppojen olevan auki vähän miten sattuu, mutta hetken päästä huomaa, että kaikki kaupat ovat joko auki tai kiinni yhteneväisesti. Ovissa ei lue missään aukioloaikoja, vaan kaikkien kauppojen ovissa on aukioloaikojen sijaan open/closed -kyltti. Islamia tuntemattomalle turistille aukioloajat ovat sekalaisia, mutta ne liittynevät suoraan rukousaikoihin. Kävimme äsken iltakävelyllä ja kaikki kaupat olivat kiinni ja kadut aika tyhjät. Ihmiset olivat joko rukoilemassa moskeijassa tai kodeissaan syömässä. Sen sijaan rukousaikojen ulkopuolella kaduilla on 2000 asukkaan määrään nähden paljon elämää: kaduilla istuskellaan ja jutellaan – ja samalla käydään kauppaa, jos asiakkaita sattuu tulemaan. Huomattavasti yhteisöllisempää siis kuin länsimaissa.

Yksi monista Guraidhoon saaren ”puistoista”, joissa paikalliset tapaavat toisiaan, istuskelevat ja juttelevat

Mitä me länsimaalaiset voisimme sitten oppia näiltä paratiisisaaren asukkailta? Ja vielä tärkeämpää, miten sinä voit omaksua näitä piirteitä omaan elämääsi?

Stressitön elämäntapa

Kuten todettua, malediivilaisilla ei ole kiire mihinkään. Ja miksi pitäisi? Mikä on se tarkoitus, minkä takia meillä länsimaalaisilla on aina, jatkuva ja loputon kiire? Minkä ihmeen takia? Miksi yhteiskunnastamme on tullut niin suorituskeskeinen? Kiireestä on tullut meille arkipäivää ja jopa ihannoitava asia. Kuitenkin, kaikki tilastot puhuvat pitkittynyttä stressiä vastaan. Loppujen lopuksi sairastutat itsesi sillä kiireisyydelläsi. Ja minkä vuoksi? Jotta kokisit olevasi parempi äiti, isä, vaimo, mies, työntekijä, esimies tai ohjaaja? Entä jos kertoisin sinulle, että aiheutat kiireen ihan itse? Ja että et saavuta stressaamalla yhtään enempää kuin stressaamatta? Tai itseasiassa asia on niin, että stressittömänä kykenisit huomattavasti suurempiin asioihin.

Joten, seuraavan kerran kun huomaat, että voivottelet kiirettä tai huomaat olevasi stressaantunut, pysähdy hetkeksi. Hengitä muutaman kerran syvään ja kysy itseltäsi, mihin sinulla on kiire. Elämä soljuu kyllä eteenpäin juoksemattakin, pysyt hengissä paremmin stressaamatta ja olet huomattavasti parempaa seuraa, kun et sinkoile ympäriinsä oravanpyörässäsi. Joten miksi luot itsellesi kiireen ja stressin? Mitä pelkoja sinulla on, jotka ajavat sinut siihen?

Olen aiemminkin kirjoittanut sinulle siitä, kuinka ihmisten hyvinvointi näkyy heidän kehossaan. Länsimaisessa katukuvassa näkyykin huomattavan paljon esimerkiksi lihavia, ryhdittömiä, jäykkiä ja ns. muodottomia ihmisiä, joista paistaa henkinen paha olo ja tyytymättömyys omaan elämään ja itseen. Täällä sen sijaan olen kiinnittänyt huomiota ihmisten terveeseen olemukseen. Ja mainittakoon, etten ole nähnyt tällä saarella yhtäkään kuntosalia tai muitakaan liikuntapaikkoja jalkapallokenttää lukuunottamatta. Yksi kaveri nähtiin yhtenä iltana juoksulenkillä, joten kuntoilu ei ole se keino, joilla malediivilaiset saavuttavat ryhdikkäät ja hyvinvoivan näköiset kehonsa. Tämä seikka puhuu teorian puolesta hyvin vahvasti – kehosi kertoo henkisen hyvinvointisi todellisen tilan.

Paikallista ”no worries” -elämäntapaa kuvastaa hyvin kesken lauttamatkaa tehty moottorin korjausoperaatio, jota seurasimme mielenkiinnolla
Lyhyet etäisyydet

Tällä 0,3 neliökilometrin kokoisella saarella toki matkat ovat automaattisesti lyhyitä – parin minuutin kävelymatkan päästä olet jo saaren toisella laidalla. Täällä paikalliset kuitenkin elävät todella tällä saarella – ei täällä lähdetä töihin toiselle saarelle. Jokainen saari Malediiveilla vaikuttaa olevankin oma pieni miniyhteisönsä. Länsimaissa kaupungistuminen on sen sijaan polttanut pohjan tältä entisajan kyläajattelulta, jota voisi verrata tähän saarielämään. Haastateltuani parin saaren asukkaita, monet heistä eivät poistu kotisaareltaan kuin tarpeen vaatiessa. Ja koska täällä on älyttömän lyhyet etäisyydet, ei aikaa kulu turhaan matkustamiseen. Töihin ei tarvitse lähteä 50 tai 100km päähän, vaan matkaa on maksimissaan muutama sata metriä. Suomalaiset sen sijaan liikkuvat päivittäin keskimäärin 40 km, joka on aivan omaa luokkaansa malediivilaisiin verrattuna. Täten me myös käytämme matkustamiseen aikaa keskimäärin noin 1,2 tuntia joka päivä. Tämän ajan voisi mielestäni käyttää fiksumminkin. Itse toki en ole tässä asiassa mikään malliesimerkki, kun käyn töissäkin jo pelkästään yli 50 km päässä. Mutta haaveilen siitä, että työpaikka olisi kodin lähellä.

Tähän liittyen – sinä teet itse sen valinnan, kuinka laajan elinpiirin itsellesi rakennat. Asutko, oletko töissä ja vietätkö vapaa-aikasi pienessä kylässä tai pikkukaupungissa, jolloin elinpiirisi on pieni vai käytkö töissä pitkien matkojen takana, asut kaukana kaupungeista ja kuljet pitkät matkat myös harrastuksiisi? Sinä itse teet tämän valinnan. Tällä hetkellä olen itse preferoinut asumista pienemmässä kaupungissa, minkä vastineena on ammatinvalinnan takia tullut pitkä työmatka pääkaupunkiseudulle. Voisin myös valita toisin – vaihtaa työpaikkaa, alaa tai asuinpaikkaa. Mutta yhtä kaikki, olen tietoinen siitä, että olen tämän valinnan tehnyt ja elän sen valinnan kanssa päivittäin yhtä tietoisena myös siitä, että voin koska tahansa muuttaa tätä valintaa.

Mutta palatakseni takaisin tänne Malediiveille – jokin tässä pienuudessa kuitenkin edelleen viehättää. Täällä vedetään yhteen hiileen, asutaan ja oleillaan kompaktisti ja nautitaan siitä – ollaan aidon ylpeitä omasta saaresta ja sen toimintatavoista. Suomessa puolestaan ei 2000 asukkaan kylissä ole läheskään vastaavanlaisia palveluja kuin täällä ja se on todella sääli. Suomalaiset kylät näivettyvät tyhjilleen ja kaupungistuminen jyllää. Ja samalla kasvaa ihmisten henkinen paha olo, kun kuljemme koko ajan yksilökeskeisempää yhteiskuntaa kohti.

Pienellä saarella monen kadun päässä näkyi ranta ja meri, katujen päällystekin oli hiekkaa. Autoja saarella ei ollut ollenkaan, ambulanssia lukuunottamatta
Yhteisöllisyys

Malediivilainen kulttuuri vaikuttaa päällepäin yhteisöllisemmältä kuin suomalainen kulttuuri. Toki tähän vaikuttaa paikan koko myös huomattavasti. Suomessakin pienissä kylissä tunnetaan kaikki, kun taas isoissa kaupungeissa ei edes samassa talossa asuvia tervehditä. Yhteisöllisyys näkyy täällä Guraidhoolla sekä inrastruktuurissa että ihmisten käyttäytymisessä. Katujen kulmissa ja varsilla on vähän väliä penkkejä, keinuja ja pieniä pyötäryhmiä, jossa paikalliset istuskelevat juttelemassa. Guraidhoolaisten koteihin kun katsoo, oven pielessä näkee jopa kymmenet sandaalit, moskeijaan kävellään rukoilemaan yhdessä ja vielä illalla lukuisia lasten ääniä kuuluu tiettyjen ovien takaa eikä jokaisesta lapsiperheen kodista. Saimme jopa osallistua yhtenä perjantaina kadulla paikallisten juhlahetkeen uuden presidentin valinnan vuoksi – myös me saimme ilmaiseksi syötävää ja juotavaa. Paikalliset nuoret kokoontuvat lisäksi usein kahviloihin, joissa ei koskaan tarvitse olla yksin. Muutaman hengen seurue on kokoontunut lähes poikkeuksetta jokaiseen kahvila-ravintolaan, jossa olemme lomamme aikana syöneet. Turisteja tällä saarella on kohtuullisen vähän.

Yhteisöllisyys on Suomessa muuttanut kaupungistumisen myötä muotoaan; enää yhteisöllisyys ei kulje maantieteellisten rajojen eli lähinnä kylien rajojen mukaan, vaan nykyään korostuvat ammatilliset ja muut aihekeskeiset yhteisöllisyyden muodot, kuten liikuntaseurueet ja -seurat. Yhteisöllisyyden merkitys on ihmisille yleensä kovin suuri. Jokainen haluaa kuulua johonkin, olla osa jotakin. Ja koska yhteisöllisyys on muuttunut uudenlaiseksi, joudumme sopeutumaan tähän muuttuneeseen ajatukseen. Monet kamppailevatkin esimerkiksi muuton yhteydessä yhteisöllisyyden menetyksestä, kun uudelta paikkakunnalta ei tunne ketään. Tällöin omalle vastuulle jääkin mennä ulos ihmisten ilmoille, hakeutua joukkoon ja paikallisiin yhteisöihin. Kaikille tämä ei kuitenkaan ole kovin luontaista, itseni mukaan lukien. Mutta asiaa kannattaisi lähestyä nimenomaan yhteisöllisyyden voimavaran näkökulmasta. Hakea itselleen uskallusta tutustua ihmisiin sillä takaa-ajatuksella, että yhteisöllisyydessä on voimaa. On minun vastuullani, kuulunko johonkin vai en. Minun itsenikin on turha valittaa ulkopuolisuutta, jos itse en tee asialle mitään. Toivonkin ottavani mukaan hiukan malediivilaista rentoa tyyliä jutella spontaanisti ihmisille, tehdä tuttavuutta, koska mitään ei saa, jos ei itse ensin anna.

Jokaisessa kahvilassa/ravintolassa istuskeli yleensä aina varsinkin iltaisin porukoita juttelemassa – ilman puhelimia
Ystävällisyys ja rentous

Olen lukenut monesta paikasta, että malediivilaiset ovat todella ystävällisiä ja se pitää kyllä paikkaansa. Hymy irtoaa paikallisen kasvoille hyvin herkästi ja ei ole olemassa ongelmaa, jota he eivät ratkaisisi tavalla tai toisella. Malediivilaiset ovat hyvin rentoja kaikella olemuksellaan ja se saa myös minut rennoksi. Toisin kuin Suomessa, jossa tavallisempaa on epäilevä ja jännittynyt palvelu ja ihmisten yleisolemus. Suomessa kulkiessa näkee lähes poikkeuksetta pidättyväisiä ja jopa töykeitä ihmisiä. Sellaista ei täällä Malediiveilla ole tullut vastaan. Täällä ei myöskään ole tullut vastaan ihmisiä, jotka kieltäisivät asioita tai katsoisivat toimiasi pahalla. Tuntuu siltä, että kaikki täällä on yhtä ja tehty jaettavaksi. Vaikka välillä on tuntunut siltä, että kävelemmeköhän toisen tontilla paraikaa, mutta aina alueella touhuilevat ovat vastanneet hymyn kera eikä suomalaiseen tapaan ärsyyntyneenä, että mitäs helvettiä te täällä teette.

Ystävällisyyttä on onneksi helppo jokaisen ottaa elämäänsä aina lisää. Hymyile oma-aloitteisesti, tervehdi ystävällisesti vaikka kaikkia vastaan tulevia ja ole arjen pieni sankari – auringonpaiste suomalaisten perusnegatiivisuuden keskellä. Tässä on itsellänikin harjoiteltavaa – täytyy todeta, että omaan itsekin sen geenin, että hymy ja ihmisten suuntaan näkyvä positiivisuus eivät kuulut perusluonteenpiirteisiin, vaan niistä joutuu aina muistuttamaan itseään. Mutta pienin askelin niitä omia tapojaan pystyy kuitenkin muuttamaan ja toivonkin, että joku kaunis päivä huomaan kohtaavani automaattisesti jokaisen ihmisen ystävällisesti hymyillen, ilman mielen ensimmäistä pelkoreaktiota ja vasta sen jälkeen tulevaa ”eikun”-tietoista reaktiota.

Paikallisten ystävällisyydestä kertoo mm se, että Thoddoon majapaikkamme työntekijä tuli meitä vastaan 70 km päähän Maleen asti henkilökohtaisesti, kun tulimme yleisellä lautalla Guraidhoosta, käytti meidät kahvilla odotellessamme speedboatin lähtöä Thoddoolle ja hoiti meidät hotellille asti, uskomatonta! Kuvassa olemme Thoddoon satamassa
Täysillä eläminen

Kulkiessamme Guraidhoon katuja pitkin ei vastaan tule yhtäkään ihmistä, joka tuijottaisi mennessään puhelinta tai jalkojaan, vaan he katselevat eteensä rauhakseen kulkiessaan. He elävät sitä hetkeä ja ympäristöä, jossa he kulloinkin ovat. He ovat alati läsnä ja läsnäolo avaa oven täysillä elämiseen ja todelliseen syvään onnellisuuteen. Kaduilla ja kahviloissa istuvat ihmiset eivät ota puhelimiaan esille, he eivät ottele kuvia ja näprää puhelimiaan, vaan he ovat läsnä toisilleen. Näky on aika erilainen kuin suomalaisten kohdatessa toisiaan. Ystävällisyys on myös täysillä elämistä, koska ollessasi läsnä tässä hetkessä, pystyt reagoimaan ihmiseen näkökentässäsi ja olemaan hänelle ystävällinen. Toisin kuin ollessasi ajatuksissasi tai puhelimesi syövereissä, et välttämättä edes huomaa koko tyyppiä.

Olen kamppaillut tällä reissulla tämän teeman parissa. Miten voin kokea tämän uskomattoman paratiisin täysillä, joka solulla nauttien jokaisesta hetkestä? Koska jotain ainutlaatuista olen paraikaa kokemassa ja en haluaisi sitä puoliunessa kokea ja jälkikäteen kuvien välityksellä ihastella. Havahduin tähän kysymykseeni muutaman päivän jälkeen. Jälleen jouduin itseäni muistuttamaan henkisen hyvinvoinnin perusasiasta, läsnäolosta hetkessä. Ja tie läsnäoloon käy yhteyden kautta. Yhteys omaan itseen, omaan kehoon ja sen tuntemuksiin, on avain läsnäoloon ja sitä kautta täysillä elämiseen. Oivallukseni jälkeen olenkin kyennyt täysin eri tavalla nauttimaan tästä huikeasta ympäristöstä, tuntenut olevani osa sitä. Hengitä, tunne ilma kehossasi, ole tietoisesti koko kehossasi ja saavutat yhteyden itseesi ja ympäristöösi. Tämä vie nopeimmillaan vain muutaman sekunnin, mutta hankaluus onkin siinä, että se pitää jokainen hetki tehdä uudelleen – aina kun havahtuu olevansa jossain muualla.

Yhteys omaan kehooni oli avain paratiisimaasta ja -saarista nauttimiseen, loman täysillä kokemiseen

—————–

Oltuani nyt täällä Malediiveilla vajaat pari viikkoa, on minun pakko myös todeta asioita, joista olen kiitollinen suomalaisuudessani. Ensinnäkin, elintaso meillä on huomattavasti korkeampi ja sen ansiosta voin muun muassa matkustaa ja nähdä maailmaa. Täällä perus kuukausiansiot ovat noin 500 dollarin luokkaa ja hinnat ovat elintarvikkeissa siihen nähden aika korkeat. Ruokatarjonta on suhteellisen suppeaa ja yksinkertaista ja saarilla olevien tarvikkeiden saatavuus on hyvin rajallista. Paikalliset eivät pääse matkustamaan – yhden hotellissamme työskennellyt ikäiseni tyttö sanoi käyvänsä kerran vuodessa perheensä luona kotisaarellaan mentyään naimisiin Guraidhoolaisen miehen kanssa.

Lisäksi paikalliset työskentelevät melkein kaiken valveillaoloajansa. Koska työpaikka on useinmiten kodin yhteydessä tai lähistöllä, pidetään kauppaa tai kahvilaa auki kellon ympäri rukoiluajan poislukien. Suomessa sentään saa kohtuullisen korvauksen työhön kuluvasta ajasta ja työajat ovat vapaa-aikaan nähden ihmisillisiä.

Kolmantena mainittakoon tuo pieni elinpiiri – meillä länsimaissa on yleensä sen verran hyvä tilanne, että voimme itse valita, millaiseksi oman elämämme rakennamme. Toisin on usein köyhemmissä maissa, joissa töitä on tehtävä joka päivä kellon ympäri, jotta on varaa edes ruokaan. Olkaamme siis myös tästä kiitollisia.

 

Kuitenkin, nämä ovat asioita, joista en ole kuullut yhdeltäkään valituksia. Lieneekö vain asioita, joista ei turisteille haluta puhua vai onko niin, etteivät malediivilaiset koe puutetta, vaan vaikuttavat onnellisilta, vaikka länsimaalaisen silmissä elävätkin materialistisesti köyhempää elämää. Koska loppupeleissä, kumpi onkaan todellista köyhyyttä ja rikkautta, onnellisuus ja tyytyväisyys vai rahallinen rikkaus? Sen päättäköön jokainen itse, mutta minä kuljen joka päivä tietoisesti kohti materiasta ja rahasta riippumatonta sisäistä onnellisuutta, jota näin näissä ihmisissä enemmän kuin Suomessa.

 

Rakkaudella,
Minna

 

Loppuun vielä kuvasatoa reissultamme Guraidhoon ja Thoddoon saarilta!

Thoddoon kuvankaunis ranta

 

Rantafiilistelyä Thoddoo Beachillä

 

Riippukeinussa Thoddoo Beachillä

 

Thoddoon alias Malediivien hedelmäsaaren yksi sadoista papaijapuista

 

Yksi malediivilaisista ruuista – kottu

 

Käsittämättömän kirkas Intian valtameri

 

Guraidhoon ranta

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *