Jokaisen matka on yksilöllinen – toisen oivallukset eivät vie sinua eteenpäin

Olen kamppaillut tämän oman henkisen hyvinvointini kanssa nyt reilun vuoden. Ja koko tämän ajan olen kuunnellut säännöllisesti äitiltä oppeja ja neuvoja, hänen oivalluksiaan ja innostunutta kerrontaa uusista ahaa-elämyksistä. Ja vaikka kuinka äiti haluaisi nämä oivalluksensa siirtää, kertoa ja välittää minulle, ei se onnistu. Ei sitten millään. Jokainen kun tarvitsee ne omat oivalluksensa. Ja tämän vuoden aikana saadessani itse niitä ahaa-elämyksiä, hehkuttaessani niitä äitille, totean melkein joka kerta, että niin, tätähän sinä olet mulle pitkään jo toitottanut. Ehkä vain eri sanoin.

Muistan yhden ison ahaa-elämyksen itseltäni viime talvelta. Yksi kaunis hetki mieleeni vain tumpsahti ymmärrys, kuinka vain tämä hetki on todellinen. Siis juuri tämä hetki, jota kulloinkin elän. Ja kaikki muu on harhaa, mielikuvitusta, vääristynyttä ja muistelmia. Kaikki mielikuvat menneestä ja tulevaisuuden visiot eivät ole totta. Vain tämä hetki on aitoa. Eikä meillä ole muuta. Tätä vahvistaa esimerkiksi se, että usean ihmisen muistellessa mennyttä hetkeä, muistaa eri ihmiset siitä eri asioita ja vain pieniä palasia. Monet muistot saattavat olla pahoinkin vääristyneitä. Siispä, kun asioita miettii taaksepäin, ne eivät enää ole koko totuus. Ja samoin tulevaisuutta miettiessä, on sekin vain mielikuvituksen tuotetta. Eihän kukaan osaa ennustaa tulevaisuutta. Ja usein tilanteet menevätkin hyvin eri tavalla, kuin olin etukäteen kuvitellut. Ja se on todella surullista, kuinka paljon aikaa kulutan pohtiessani joko mennyttä tai tulevaa. En ole läsnä, en elä tätä todellisuutta. Tämä oivallus iski päähäni tosiaankin yhtenä talvi-iltana. Oli kuin silmäni olisivat yhtäkkiä auenneet. Asia oli päivänselvä. Näin sen. Ja ymmärsin sen.

 

Kun oivallat asian, on kuin näkisit jonkin fyysisen asian ensimmäistä kertaa. Ja tämän oivalluksen jälkeen asia on sinulle täysin selvä, aivan kuten sen jälkeen, kun olet nähnyt jonkun fyysisenkin asian

 

Se hetki oli minulle oikea hetki oivaltaa tuo asia. Ja yhtä lailla, kun minä nyt tästä oivalluksestani kerron sinulle, sinä joko oivallat myös tämän asian, tai sitten et. Valitettavasti veikkaan jälkimmäistä. Jos siis et ollut jo oivaltanut tätä ennen ja asia ollut sinulle sen jälkeen täysin itsestään selvä.

Monet asiat olen kohdannut useaan kertaan elämäni aikana. Kuunnellut jonkun kertovan aiheesta tai lukenut siitä. Mutta meillä ihmisillä on taito ohittaa nämä tiedot. Taito olla kuulematta vaikka kuuntelee. Taito olla näkemättä vaikka katsoo. Todellinen ymmärrys tarvitsee oikeanlaiset olosuhteet.

 

Tällä hetkellä kamppailen suuresti hetkessä elämisen taidon kanssa. Sekä suorittamisen lopettamisen kanssa. Tietoa minulla kyllä on aiheista. Mutta kun se ei millään meinaa mennä sinne tajuntaan. En ole saanut näistä vielä omia oivalluksiani. Mitä se oikeasti tarkoittaa elää hetkessä ja olla suorittamatta elämää? Ymmärrän nämä asiat teoriassa jo, että näin minä tällä hetkellä en toimi, mutta kysymys kuuluu, miten nuo taidot oikeasti oppisin. Tätä voidaan mielestäni rinnastaa esimerkiksi jonkin fyysisen suoritukseen. Näen, että joku osaa puhua sujuvaa venäjää tai ratkaista jonkun matemaattisen tehtävän. Näen, että ystäväni osaa tanssia tai heittää keihästä osumatta joka kerta omaan päähänsä sillä. Tiedän, että sellainen taito on mahdollista ja miten se on mahdollista saada. Mutta silti mieleeni ei jää venäjän kielen koukerot, matematiikan tehtävä on vain kasa numeroita ja merkkejä edessäni, näytän tanssiessani yhtä sulavalta kuin norsu posliinikaupassa ja joka kerta keihästä heittäessäni osuu se häntäpää takaraivooni. Kun ei vaan mene kaaliin. Ei millään. Että siis mitä, miten?! Yhtä lailla näiden ja monien muiden taitojen oppiminen tarvitsee harjoittelua ja ennen kaikkea sen oivalluksen. Missä menee vikaan ja kuinka tehdä toisin.

 

Tämän saman asian kanssa kamppailee varmasti myös jokainen vanhempi. Sitä toivoisi, ettei oma lapsi kulkisi niitä samoja ojanpohjia kuin itse on kulkenut. Juuri juttelin myös itse aiheesta oman isäni kanssa. Hän kun niin toivoi, että omat elämänkokemukset saisi siirrettyä meille lapsille. Mutta kun ei. Jokaisen on valitettavasti käytävä se elämänkoulu ihan itse. Kynnettävä ne omat ojanpohjansa. Ja vanhempien on kestettävä tämä koluaminen vierestä. Ei ole helppoa kellekään.

Äidin ja tyttären suhde on aina erityinen, mutta varmasti kaikkia vanhempia yhdistää halu opettaa omat elämänkokemukset lapsilleen, jotta he eivät kulkisi samoja kivikkoja. Harmillisen harvoin tämä toive kuitenkaan toteutuu.

Äitin kanssa puolestaan juttelin pari päivää sitten myös aiheesta. Äiti on niin ihana, kun haluaa aina jakaa omia pohdintojaan ja hän niin yrittää jakaa näitä elämän viisauksia. Äitiltä saakin aina hyviä neuvoja, kun vain kykenee kuuntelemaan ja on vastaanottavainen. Yleensä tunnin keskustelusta jää jokin yksi pieni juttu mieleen ja lopusta 59,5 minuutista tulee kauhea infoähky. Hyvää asiaa, mutta pienestä reiästä kun ei isoa määrää tavaraa saa kerralla tungettua. Vaikka kuinka haluaisi.

 

Minun matkani tähän asti

Koska jokaisen oivallukset tulevat yksilöllisesti, jokaisen matka on myös yksilöllinen. Mistä löydän tietoa, miten haluan itseäni kehittää ja mitkä ovat ne minulle parhaiten sopivat tavat? Minulle sopiva yhdistelmä on ollut keskustelut aiheesta, kirjallisuus sekä kurssit tai muut luennot/seminaarit, joista viimeisimmistä tässä enemmän.

 

Viime syksynä ajauduin sattumalta Hämeenlinnan Henkisen kehityksen järjestämälle Henkisen tietouden kurssille, josta mm. Jutta Gustafsberg puhuu Mielen päällä -kirjassaan. Kurssi kesti yhteensä neljä päivää, jotka olivat noin kerran kuukaudessa. Kurssilla käsiteltiin mm. henkistä kehitystä arjessa, itsetuntemusta, energioita, chakroja, hiljentymistä, healingiä sekä psyykkistä työskentelyä. Kurssi oli todella hyvä lähtölaukaus henkisen hyvinvoinnin tuomiseksi arkeen. Siellä sain ensimmäiset ”omat” tietoni henkisestä kehityksestä ja siitä, kuinka sen saralla Suomessa työskennellään. Kurssin jälkeen olin myös jonkin aikaa yhdistyksen toiminnassa mukana, mutta koin loppujen lopuksi tärkeämmäksi toteuttaa henkistä hyvinvointia ja kehitystäni omalla tavallani. Silti olen äärettömän kiitollinen siitä, mitä kaikkea Henkisen tietouden kurssilla ja yhdistyksen toiminnassa mukana ollessani opin. Sain oivalluksia ja uutta tietoa pureskeltavaksi.

Tänä keväänä olen tutustunut myös näkijä Juha Korhoseen ja hänen tapaansa tuoda pyyteettömän rakkauden sanomaa näkyväksi tähän maailmaan. Hänen avullaan olen päässyt jälleen tutustumaan aiheeseen hieman eri kulmasta ja ymmärtänyt uusia asioita. Käynyt keskustelua itseni kanssa, mikä minulle on totta. Nähnyt hänen totuutensa ja tapansa katsoa elämää.

Ja viimeisimpänä kävin toukokuussa Jenniemilian AWAKE-seminaarissa, josta puhuin jo viime postauksessani. Jennin kanssa jatkan tällä hetkellä matkaa mentorointiohjelman kautta. Matkasta Jenniemilian kanssa tulen varmasti myös tänne blogiin kertomaan jatkossa.

 

Kaikki nämä eri tahot työskentelevät henkisen kehityksen saralla, mutta hyvin erilaisista perspektiiveistä. Minusta on todella mielenkiintoista tutustua erilaisiin ihmisiin ja heidän näkemyksiinsä henkisyydestä, mutta yhtä kaikki, jokaisella on oma, yksilöllinen totuutensa, uskonsa ja matkansa. Muiden tarinoita on ihana seurata ja halutessaan napata jotain omaan elämäänsä. Näistä koostuu jokaisen henkilökohtainen matka kohti mielenrauhaa.

 

Rakkaudella,
Minna

Sinua saattaa kiinnostaa myös

3 kommenttia

  1. Ja täytyy vielä lisätä, että huomaa todellakin, että tietoa löytyy!! Sieltähän ne pikkuhiljaa muuttuu oivalluksiksi ja itselle todelliseksi 🙂 Teidän tekstit ja videot on olleet tosi selkeitä, rehellisiä ja syvällisiä. Ihanan jäsenneltyjä ja johdonmukaisia! Usein henkiseen kasvuun liittyvät tekstit on hieman hajanaisia ja epämääräisiä, mutta ei teidän. Kuulen oikein miten omassakin päässä asiat loksahtelee paremmin paikoilleen 😀 <3

    1. Kiitos kaunis Niina meiltä molemmilta mahtavista kommenteistasi <3 Ihana kuulla, että olemme onnistuneet auttamaan sinua, toivottavasti myös monia muitakin! Tämä lämmitti meidän molempien sydäntä kovasti, kiitos!

  2. Niin upeaa, että aloititte tän blogin <3 Tuntuu helpottavalta tietää, ettei yksin pohdiskele näitä asioita! Tai että kun kuulee monesta eri näkökulmasta ja monelta eri ihmiseltä, se tosiaan tekee hyvää. Kiitos!! <3 Musta tuli vakilukija 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *