Kipu kylässä

Olen kolme viikkoa seurustellut kivun kanssa. Olen huutanut tuskasta niin, että naapurit ovat varmaan luulleet, että sikaa tapetaan. Olen jäänyt välillä jumiin, enkä ole voinut liikkua mihinkään. Lapseni ovat käyneet kaupassa ja laittaneet ruokaa minulle. Olen ensimmäiset pari viikkoa kävellyt kyynärsauvojen kanssa neljän sentin töpöaskelia. Kehon suorassa pitäminen on ollut urakka jo muutaman minuutin jälkeen, sillä selkärankani on kiertynyt S-mutkalle ja keho sen myötä korkkiruuville.
Ensimmäisen viikon makasin sängyssä niin voipuneensa jokaisesta vessareissusta, että päiväni ja yöni kuluivat vain voimia keräten. En jaksanut edes lukea. Olen makoillut sängyssä ja kääntynyt itseni puoleen. Tiedän, että minulle on ollut tarpeen olla kaksin kivun kanssa ja kuunnella, mitä sillä on minulle kerrottavana.

Kun yritin sinnitellä töitä tehden sänkytoimistossa, oloni vain paheni. Työt tökkivät minusta riippumattomista seikoista. Kun annoin itselleni luvan keskittyä vaan olemiseen enkä tekemiseen, tilanne alkoi helpottua.

Vihdoin talvipesässä

Sukellus omaan sisimpääni on ollut taas kerran antoisa retki. Vahva nainen on joutunut nyt olemaan heikko. Kilon painoinen porkkanapussi on ollut liian paina kannettava, joten apua on ollut pakko pyytää. Sähköiskumaiset kivut ovat vieneet voimani ja olen saanut viettää kolme viikkoa enimmäkseen sängyssäni – karhun talvipesässä vuoden pimeimmät hetket. Vaude, lapsuuden toive, että olisin karhu, joka saisi nukkua talvet, tuli nyt todeksi. Talvipesässäni minulla on ollut hyvä olla. Olen tyhjentänyt pääni ajatuksista ja vaan ollut, meditaation pehmeässä tyhjyydessä.

Kipu usein pysäyttää meidät oppimaan itsestämme uutta ja elämä -nimisen pelin pelinappula olen minä. Kiireen keskellä tähän ainutlaatuiseen henkilöön – itseeni – ei ole aikaa riittävästi tutustua. Kuka minä oikeasti olen ja mikä minun tehtäväni on tässä elämässä? Ketä ovat ne ihmiset, jotka auttavat minua sydämen tahdosta? Kenestä saan lisää positiivisuutta ja mikä imee minusta voiman?

Aiheutan itselleni kärsimystä, kun vastustan. Keho kertoo, että olisi aika pysähtyä ja antaa enemmän aikaa levolle. Kun en kuunnellut kehon viestejä, se pakotti minut pysähtymään. Keho on erittäin viisas, paljon viisaampi kuin pääni, joka yrittää selittää, että jaksa vielä tämä ja tämä ja tämä…

Kuulostaa pöljältä, mutta olen kiitollinen tälle kivulle. Sen myötä olen itkenyt syvältä sisältäni kumpuavaa surua, jota en osaa edes sanottaa. Olen tunkenut surun sinne niinä vuosina, kun en ole saanut osoittaa negatiivisia tunteita, sillä minun on pitänyt olla reipas tyttö tai perheen naarastiikeri. Nyt ymmärrän, että kaikki tunteet ovat sallittuja, myös negatiiviset. Yleensä olen joko tukahduttanut tai analysoinut tunteeni sen sijaan, että olisin vain kokenut ne.

Mehiläisvahaväreillä tekemäni kuva kivun kokemuksesta

Kipu on opettanut

Olen oppinut luottamaan entistä enemmän siihen, että kaikki järjestyy ja elämän virta kannattelee. Minulla ei ole mitään hätää, vaikka yksin olenkin. Minusta huolehditaan.

Olen oppinut arvostamaan entistä enemmän kehoani ja kuuntelemaan sen viestejä. Yritin sinnitellä töitä tehden ja kivun täyttämänä niistä ei tullut mitään.

Olen oppinut olemaan vastustamatta. Negatiivisia energioita tulee välillä ja sen myötä minulla on lupa olla surullinen, vihainen, apaattinen – sekä itkeä. Itku on itsestä ulospäin kulkevaa energiaa, joka puhdistaa minua. Tarvitsen välillä sisäistä pyykkipäivää, jolloin tuskalla kuurataan ja kyynelillä huuhdotaan.

Olen oppinut arvostamaan, että minulla on ihanat lapset ja ihania ystäviä, jotka huolehtivat minusta. He auttavat rakkaudesta, eivät pakosta tai syyllisyyden tunnosta.

Olen oppinut olemaan kiitollinen portaiden vieressä olevista kaiteista, joilla olen saanut hinattua jalkani seuraavalle askelmalle. Nyt ymmärrän heitä, joilla on liikuntarajoitteita ja joita ikä jo painaa.

Olen oppinut, että selkäkivun takia ei tälläkään kerralla olisi kannattanut mennä lääkärin vastaanotolle. Sieltä ei apua löytynyt. Kiropraktikko, vyöhyketerapeutti ja jäsenkorjaaja ovat minusta paketoineet taas ihmistä. Kiitos heille.

Kipu on siis opettanut minulle paljon ja sillä saattaa olla lisää kerrottavana, aion olla kuulolla.
Moni on kysellyt, mistä kipu on tullut. Minä en sitä tiedä, eikä sillä ole väliä. Sen oli aika tulla ja toivotin sen tervetulleeksi. Toki en yhtään vastusta kivun pois lähtöäkään. Tiedän, että se lähtee, kun se on tehtävänsä tehnyt eli opettanut minua riittävästi.

Rakkaudella
Teija

Sinua saattaa kiinnostaa myös

2 kommenttia

  1. Kaunis kirjoitus, kiitos <3

    "Sen oli aika tulla ja toivotin sen tervetulleeksi. Toki en yhtään vastusta kivun pois lähtöäkään. Tiedän, että se lähtee, kun se on tehtävänsä tehnyt eli opettanut minua riittävästi." Samaistun vahvasti edelliseen. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikki mitä meille tapahtuu on aina parasta mahdollista oppimisen ja kasvun kannalta <3 Elämä on huikea seikkailu täynnä oppimisen mahdollisuuksia ja upeita kokemuksia <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *