Kuka minä oikeasti olen?

Tunnenko oikeasti itseni vai olenko tehnyt mielikuvan itsestäni toisten mielipiteiden kautta? Onko minut opetettu olemaan tällainen vai olenko vain harjoitellut olemaan tämä Teija?
Minut pysäytti itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäen esitys  Minä Olen -messuilla pohtimaan, kuka minä oikeasti olen. Ilkka Koppelomäki oli tullut siihen tulokseen, että jokaiseen meistä vaikuttaa ympäristö ja harjoitus. Aloin pohtia tätä väitettä ja ymmärsin sen pitävän ainakin minun kohdalla paikkansa.

Kuten Minna kirjoitti, jokainen meistä syntyy täydellisenä tähän maailmaan, menee rikki ja tarkoituksena on eheytyä uudestaan. Oma kasvuympäristö siis muokkaa meitä jokaista. Eri puolilla maailmaa on kulttuuriltaan erilaisia arvoja korostavia kansoja. Elinympäristömme uskonnolla on myös valtava merkitys.

Täydellinen vauva alkaa muokkautua imien vaikutteita siitä perheestä ja yhteisöstä, johon hän on syntynyt. Sillä on merkitystä, mihin olemme syntyneet. Lapsena harjoittelemme perheen ja ympäristön tapoja ja kirjoitettuja tai kirjoittamattomia sääntöjä enemmän tai vähemmän sallivassa maaperässä. Syyllisyys ja häpeä ovat hyviä keinoja suitsia kuriton kakara. Rakkaus ja hyväksyntä saa meidät kukoistamaan.

Tunnelukot

Herkkänä lapsena olen lukenut aikuisten kehosta, olenko toiminut odotusten mukaisesti. Minun kasvuympäristössäni on tyttöjen pitänyt olla kilttejä eikä vihan tai kiukun purkauksia ole sallittu. Olen siis harjoitellut olemaan kiltti. Olen yli 50 vuoden ajan harjoitellut myötäilemään muita ja toteuttamaan toisten toiveita – unohtaen samalla sen, että kaikilla meillä on oikeus olla näkyviä, myös minulla. Viimeiset kolme vuotta olen opetellut pois tästä tavasta eikä helppoa ole. Yllätän itseni usein ja lapseni minut vielä useammin – pöydän alta. Ajatukseni ovat niin jumiutuneet arvottomuuden ja syyllisyyden tunteisiin. Tunteiden takana olevien ajatusten uudelleen opettaminen on tuskallisen hidasta.

Ajatukset muuttuvat uskomuksiksi, kun niihin on sidottuna vahva tunne. Jokainen meistä tietää, miten vaikea on muuttaa ajatuksia tai totuttuja tapoja, joihin sisältyy vahva tunnelataus. Lapsuuden muistot, jotka on säilyneet aikuisuuteen asti, ovat yleensä suuria tunteita aiheuttaneita tapahtumia, kuten polkupyörällä ajon opettelu, muutto uuteen kotiin, mummon kuolema tai ensimmäinen koulupäivä.

Uskallanko alkaa loistaa valoa?
Itseä etsimässä

Kuka minä olen? Olenko oikeasti se, joka olen kuvitellut olevani vai jotain ihan muuta? Tutustuminen omaan itseeni on ollut elämäni tuskallisin ja samalla rikastuttavin matka. Olen joutunut sukeltamaan minuuteni syvyyksiin.

Riisua kaikki roolit ja jättää jäljelle paljas minuus. Ymmärtää, että minä luon ajatuksillani ja olen siis vastuussa ajatuksistani, sanoistani ja teoistani. On pelottavaa olla paljaana, sydän avoimena. Vaarana on tulla loukatuksi, petetyksi, jätetyksi, mitätöidyksi, häväistyksi tai syytetyksi. Se on kuitenkin ainoa tapa eheytyä. Uskaltaa luottaa ja heittäytyä elämän virtaan. Tämä elämä on minun elämäni eikä kenenkään muun. Minä en voi muuttaa muita, voin riisua ainoastaan itseni paljaaksi peloista ja antautua rakkauden virtaan.

Mitä tarkoittaa sukellusmatka minuuteen?

Tutustuminen itseen on vaatinut täydellistä pysähtymistä ja pysähtymään suostuu yleensä vasta pakon edessä. Elämässä on tapahtunut jotain niin suurta tuskaa aiheuttanutta, että on ihan pakko pysähtyä. Pysähtyminen vaatii rohkeutta, sillä tuttua polkua on paljon helpompi tallata.

Pysähtyessäni olen asettanut itselleni kysymyksiä:
• Kuka minä olen?
• Miksi minä olen?
• Mikä on elämän tarkoitus?

Olen kyseenalaistanut kaikki toimintatapani ja uskomukseni. Olen läpivalaissut ne, tutkinut jokaisen takana olevat ajatusmallit. Olen kysynyt sydämeltäni, onko ne minulle totta. Vastausten myötä tunnerekka on vyörynyt ylitseni. Koko siihen astisen elämäni ajan olen kuvitellut tekeväni vain hyviä ja rakkaudellisia tekoja ja yhtäkkiä huomaan, että olen aiheuttanut itselleni ja kaikkein rakkaimmilleni suurta kärsimystä toimiessani uskomusteni ja sukupolvilta siirtyneiden totuttujen tapojen mukaisesti.  Anteeksianto itselle on ollut vaikeaa – mutta vapauttavaa.

Toiminnan takana olevat ajatukset

Olen melkein koko ikäni harjoitellut peittämään oman tahtoni ja olen pyrkinyt toteuttamaan vain toisten toiveita. Olen harjoitellut nielemään loukkaukset ja esittämään pinnalta tyyntä, vaikka tunnemyrsky on sisälläni riehunut.

Vihdoin olen herännyt harjoittelemaan olemaan se, joka oikeasti olen. Syvyyssukelluksissa olen löytänyt oman itseni ja sen, mitä elämältäni tahdon, silti minua edelleen kahlitsee elämänvirran karikkoihin syyllisyys ja häpeä. Yritän jättää niitä bussipysäkille, mutta osa keikkuu vielä kyydissä.

Jokainen meistä tietää, että piintyneen tavan poisoppiminen on paljon hankalampaa kuin uuden oppinen. Tärkeintä on, että olen tiedostanut toimintani takana olevat ajatusmallit. Sallin itselleni sen, että aikaa kuluu, enkä ole heti valmis. Onhan minulla onneksi koko loppuelämä aikaa oppia, vau. Olen armollinen itselleni.

Sain pari viikkoa sitten kaksi vahvaa elämänohjetta:
• Rakasta rohkeasti
• Syleile maailmaa, niin maailma syleilee sinua

Näiden ohjeiden noudattaminen vaatii riisuutumista aidoksi minäksi, sellaiseksi, jona synnyin tähän maailmaan. Se vaatii harjoittelua sekä sopivan ympäristön. Sitä kohti – rohkeasti.

Rakkaudella
Teija

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *