Matkan tekoa

Hapuilevat ensiaskeleet
Kuten Minna totesi blogissaan, ensiaskeleen ottaminen on se kaikista vaikein – aivan kaikessa. Kummallista, etten niin lähellä olevaa sisäistä viisautta löytänyt sitten millään. Onnellisuutta etsin itseni ulkopuolelta epätoivoisesti.
Olin täydellinen huijari 12 vuotta, eniten itselleni, mutta myös muille. Elin täysin omaa sydäntäni vastaan pitkään. Sydämeni yritti herättää minua löytämään rakkauden itseäni kohtaan, mutta minä vain jatkoin itseni piiskaamista. Taistelin vastaan, söin öisin unilääkkeitä ja silti valvoin. Päivisin kävin terapiassa ja turrutin tunteeni mielialalääkkeillä. Sisälläni oli valtava paha olo, jonka peitin mainiosti, jopa läheisimmiltä ystäviltäni. Näyttelijän taidot olivat huipussaan.

Heräsin masennusunesta sen verran, että hoksasin vuonna 2012, että elämä ei olekaan kertaluonteinen kokemus, vaan synnyn aina uudestaan harjoittelemaan. Se, miten elän elämäni, on omissa käsissäni. Ratkaisu ei tule ulkoapäin. Vastuu on minulla. Sen myötä alkoi muutosten vyöry. Kaikki kävi tosi nopeasti, yhtäkkiä 25 vuotta kestänyt yhdessäolo puolisoni kanssa päättyi ja muutin maaseudun rauhasta kaupunkiin, kerrostaloon moottoritien viereen. Muutos oli järkyttävän suuri, mutta olotila oli helpottunut. Ymmärsin, että muutos oli sydämeni toive.

Murheen mutakylvyssä
Elin ensimmäistä kertaa yksin, 49-vuotiaana – ihan outo olotila. Se, ettei rinnalla ollut puolisoa, oli välillä tosi ahdistavaa. Vuoden pyörin itsekseni, kunnes elämääni tuli mies, jonka kanssa elimme etäsuhteessa 1,5 vuotta. Reilu kaksi vuotta sitten mies päätti suhteen, jonka olin ajatellut jatkuvan ”kunnes kuolema meidät erottaa”. Siitä alkoi todellinen rämpiminen murheen suolla. Olen erosta äärettömän kiitollinen, sillä se pakotti minut retkelle itseeni. Jouduin kaivelemaan sisääni patoamat tunteeni. Tutustuin itseeni ensimmäisen kerran. Annoin surun ja murheen virrata minusta ilman sanoitusta, ilman lääkitystä, ilman terapiaa. Vietin aikaa yksin tietäen kuitenkin, että ystäviä löytyy kädenojennuksen päässä.

Paha oloni helpotti, kun suuntasin luontoon, Aulangon metsään. Usein kiiruhdin puolijuoksua itkien metsään ja palasin keho, mieli ja sielu kohentuneena kotiini. Tanssi toi myös minulle helpotusta. Tanssin aikana keskityin liikkumaan musiikin rytmissä ja tanssin liike avasi kehooni lukkiutuneita tunteita. Kaksi vuotta sitten minulla alkoi jostain syystä ällöttää tv:n katselu. Avasin toosan välillä, mutta hetken päästä sammutin. En tiennyt silloin, mistä oli kysymys. Nyt ymmärrän, että tv:n suoltama negatiivisuus ärsytti minua.

Matka kohti mielenrauhaa vaatii suunnatonta ponnistelua. Se ei kävele elämääsi, mikäli jatkat samaa totuttua rataa. Mielenrauha edellyttää, että tietoisesti haluat muutoksen elämääsi. Se vaatii sitä, että raivaat elämääsi paljon tilaa hiljaisuudelle. Sitä voisi verrata kilpaurheilijan valmennuksen. Se vaatii sisäistä paloa, vastoinkäymisten hyväksymistä ja jatkuvaa harjoittelua. Mielenrauha ei tassutele luoksesi, kun mossotat hampurilaista teeveen äärellä. Sitä täytyy tietoisesti lähteä etsimään ja se löytyy sinun sisältäsi. Kahva mielenrauhan oveen on ainoastaan sisäpuolella ja vain sinä voit sen oven avata.

Elämäni rankin, mutta antoisin matka on ollut itseni syvyyksiin

Sisäinen tuskan vaatimus
Miksi sitten lähteä niin raskaalle matkalle? Miksei jäädä sohvalle ja jatkaa elämää totuttuun tapaan? Se on ihan hyvä valinta, jos on elämäänsä tyytyväinen. Ihminen ei yleensä halua mitään muutosta mihinkään, ellei ole selkä seinää vasten. Tuttu ja turvallinen on paljon helpompaa kuin uusi ja outo. Minut pakotti muutokseen sisäinen tuska. Ei ollut enää mahdollista jatkaa vanhaa polkua, vaan oli hypättävä tutkimaan omat sisäiset onkalot, tuotava ne valoon ja lähdettävä seuraamaan sisäistä viisautta. Sitä, mihin sydämeni toive minua oli koko ikäni kehottanut kulkemaan.

Kaksi vuotta on mennyt niin, etten ole pystynyt katselemaan tv:tä enkä juuri lukemaan aikakauslehtiä. Se negatiivisuus ja pinnallisuus, joka sieltä virtaa ei vaan ole minun juttuni. Tilaston mukaan suomalainen käytti viime vuonna 168 minuuttia joka päivä tv:n katseluun. Se tarkoittaa 1.008 tuntia vuodessa tai 42 vuorokautta vuodessa. Minulla on siis ollut joka päivä 2,8 tuntia aikaa tehdä jotain muuta. Se on ollut metsässä oleilua, tanssimista, hiljentymistä eli meditointia tai hyvien kirjojen lukemista. Äsken mainitsin, että henkisen polun kulkemiseen tarvitsee aikaa. Minulla se aika on tullut tv:n katselun jäätyä pois. En mitenkään arvostele sinua, jos haluat katsella telkkaria. Se ei vaan ole minun juttuni. Jokaisella on vapaus valita, mihin käytämme vuorokauden 24 tuntia.

Minun henkisyys
Minun henkisyys on siis sitä, että hiljennyn meditoimaan ihan joka päivä. Se ei ole aina niin innostavaa, mutta tiedän sen hyvinvointini kannalta olevan yhtä tärkeää kuin hampaiden pesu. Meditoinnin jälkeen olo on hyvä ja se on riittävä motiivi toiminnan jatkamiseen. Minun henkisyys on myös sitä, että vien kehoni metsään vain olemaan. En suorita siellä mitään, vaan annan luonnon parantaa minua. Tyhjennän pääni ajatuksista, tarkkailen luontoa tai istun silmät kiinni kalliolla ja nautin.

Minun henkisyyteni on sitä, että uskon, että minua suurempi voima pitää minusta koko ajan huolta. Voin luottaa siihen, että sydämeni sykkii yöllä, kun nukun ja samalla varmuudella elämääni virtaa kaikki tarvittava. Ympärilläni on lahjakkuutta ja runsautta, kun vaan ymmärrän sen vastaanottaa.
Olen näkijä Juha Korhosen avustuksella löytänyt pelkoni ja päästänyt niistä irti, yksi kerrallaan. Ja niitä on riittänyt, ja riittää edelleen. Kun pelot ja negatiivisuus ovat poissa, rakkaus pääsee virtaamaan elämääni, lopulta äärettömästi. Olen myös lukenut henkisiä kirjoja, joista olen löytänyt omaa totuuttani.

Miksi siis lähteä henkiselle polulle ponnistelemaan, kun voi rentoutua sohvalla? Minulle se on tuonut onnellisen olotilan ja tyyneyden, jollaista en ennen ole edes ymmärtänyt olevan olemassa. Elämä ei ole rämpimistä murheen suolla vaan keinumista elämän aallokossa. Elämässä on toki vastoinkäymisiä, mutta ne eivät minua enää vie kaivon pohjalle. Teen virheitä, annan ne itselleni anteeksi ja niiden kautta opin taas jotain uutta.

Henkisyyden myötä elämääni on asettunut uusi maisema. Ennen asuin ikkunattomassa yksiössä ja nyt olen avannut oven uuteen äärettömän maailman runsaaseen puutarhaan, jota en kyllästy ihastelemaan.

Rakkaudella,
Teija

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *