Syyllisyys ja syyttömänä syytetty

Miten saan ystäväni irti narsistisesta suhteesta? Tämän asian kanssa olen paininut ja kiukunnut. Minusta on kamala katsella, kun ystäväni antaa kohdella itseään huonosti ja syyllisyyden piinaamana suostuu tekemään kaikkea maan ja taivaan väliltä, jotta saa narsistisen henkilön tyyntymään. Olen yrittänyt saada syyllistyvän ystäväni näkemään tilanteen todellisuuden, mutta turhaan. Syyllisyys on niin voimakas, että se pakottaa toimimaan. Syyllisyydentunne painaa niin paljon, että sen tyynnyttämiseksi voi kääntää selkänsä rakkaimmillensa ja loukata heitä syvästi.
Syyllisyys voittaa aina ja kaiken.

Ihminen voi tehdä mitä uskomattomampia tekoja vain saadakseen hyväksyntää ja syyllisyydentunteen hiljaiseksi. Sanoisin, että Hitler käytti tätä hienosti hyväkseen juutalaisvainoja toteuttaessaan. Tavalliset ihmiset käännettiin syrjimään tiettyä kansanryhmää. Narsisti on hyvä manipuloimaan syyllisyydentuntoisia ihmisiä.

Mistä syyllisyydentunne kumpuaa?
Mielestäni syyllisyys kumpuaan rakkauden puutteen pelosta. Pelkään, ettei minua rakasteta, jos teen virheitä. Mitä enemmän osaan aistia toisen tunteita, sen enemmän yritän miellyttää ja tulla rakastetuksi. Virheen tehdessäni koen, että olen täysin epäonnistunut ja syyllistän itseäni loputtomasti. Yritän seuraavalla kerralla miellyttää enemmän ja tehdä paremmin, jotta kokisin olevani rakastettu – siinä yleensä onnistumatta. Kun kuvioihin astuu henkilö, joka haluaa omaa pahaa oloaan kipata toiselle, on syyllisyyttä poteva ihminen siihen täydellinen kohde.

Pohdin aikani, mitä ihmettä voisin tehdä pelastaakseni ystäväni narsistisesta suhteesta, kunnes ymmärsin – en mitään. En todellakaan saa mennä sorkkimaan kenenkään elämänpolulle. Ystäväni tarvitsee syyttämistä, jotta oppii sen, mitä on tullut tähän elämään oppimaan: syyllisyydentunnosta vapautumista.

Omaa pahaa oloaan voi singota muille tai kohdistaa itseensä, kumpikin aiheuttaa kärsimystä.


Omat portaat

Olen hyvä huomaamaan virheet toisissa, mutta itsessäni en niitä tunnista ennen kuin joku sen täräyttää kasvoille. Olin kuvitellut olevani niin fiksu, etten ikinä lankea narsistin uhriksi, kunnes ymmärsin, että minua on lapsesta asti syyllistetty ja olen syyllisyyden tunteessa keikkunut koko ikäni. Pitäisi siis aina harjata oman portaan edusta ennen kuin tähyää toisten pihoille.

Olen uhri, en voi asialle mitään – väärin. Nousen syytettyjen penkiltä, kävelen oikeussalin läpi ja astun ovesta ulos syytösten sadellessa ympärilleni. Kävelen auringonpaisteeseen ja hengitän vapautuneesti – olen vihdoin oppinut. Olin ajatuksillani luonut itselleni raskaan syyllisyyden kuorman.

Kuorrutan itseni rakkaudella ja syytökset eivät enää uppoa minuun. Kiitän syyttäjääni, että hän on opettanut minua ja toivon, että myös syyttäjä jonain päivänä herää rakastamaan itseään. Pysähdyn ja katselen kesäistä maisemaa. Annan itselleni anteeksi virheeni ja ymmärrän, että virheet ovat lahja. Niiden kautta minun on mahdollista oppia. Kun minussa asuu itsetunto, jossa riitän itselleni ja sen myötä muille, minua ei voi syyllistää.

Rakkaudella,
Teija

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *