Kuka minä oikeasti olen?

Tunnenko oikeasti itseni vai olenko tehnyt mielikuvan itsestäni toisten mielipiteiden kautta? Onko minut opetettu olemaan tällainen vai olenko vain harjoitellut olemaan tämä Teija?
Minut pysäytti itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäen esitys  Minä Olen -messuilla pohtimaan, kuka minä oikeasti olen. Ilkka Koppelomäki oli tullut siihen tulokseen, että jokaiseen meistä vaikuttaa ympäristö ja harjoitus. Aloin pohtia tätä väitettä ja ymmärsin sen pitävän ainakin minun kohdalla paikkansa.

Lue lisää

Rikkinäinen lapsi

Olen viime aikoina pohdiskellut ja käsitellyt ihmisten ja erityisesti itseni rikkinäisyyttä. Mitä se tarkoittaa ja kuinka yleistä se loppu peleissä on. Olen tullut siihen lopputulokseen, että meistä jokainen on jollain tapaa rikkinäinen – tai ainakin ollut. Mutta miksi näin on? Vastasyntynyt kun on kaikin puolin täysin ehjä ja viaton, jokainen voi tämän allekirjoittaa. Niin mitä meille sitten tapahtuu, kun meistä tulee rikkinäisiä? Koskemattomuutemme pirstaloituu, on kuin meidät kaikki olisi tuomittu murskaantumaan, jollain tavalla, jossain vaiheessa. Miksi?

Ihmisen kehityskaari ja elämänkaari itse asiassa perustuu juuri tähän. Me synnymme täydellisinä, hajoamme ja sen jälkeen jahtaamme eheytymistä, kunnes saavutamme sen ja olemme jälleen ehjiä, tunnemme itsemme täysiksi ja ikäänkuin palaamme kotiin. Siksi sinäkin tätä kirjoitusta todennäköisesti luet – haluat eheytyä, kasvaa henkisesti, tuntea itsesi täydeksi, vapaaksi ja riittäväksi. Sitä minäkin olen etsinyt ja pikku hiljaa alan nähdä tuon eheytymisen itsessäni.

Lue lisää