Ihmisen kohtaaminen ihmisenä – missä on meidän empatiakyky?

Koin jälleen karvaisevan muistutuksen siitä, että älä koskaan ikinä milloinkaan ajattele tietäväsi toisen tunnetilaa, fiiliksiä, tuntemuksia tai ajatuksia mistään asioista, mitä hänen elämässään tapahtuu. Perheemme koki vajaa pari viikkoa sitten ison loven jättävän menetyksen 17 vuotiaan kissamme kuoltua äkillisesti. Musertavan suru-uutisen jälkeen kohtasin monenlaisia vaihtelevia tunteita ja samalla sain muistutuksen siitä, ettei kukaan ikinä voi samaistua toisen tunnetiloihin, jos ei ole itse kokenut mitään vastaavaa.

Kun kerroin muutamille ihmisille rakkaan kissamme – perheenjäsenemme – poismenosta, reagoivat ihmiset hyvin eri tavoin. Joitakin ei tuntunut kiinnostavan ollenkaan ja toiset olivat hyvin huolissaan jaksamisestani. Yhteisenä tekijänä huomasin äkkiä sen, että ne joilla on lemmikkejä ollut ja ovat niitä menettäneet, olivat niitä huolehtijoita ja heiltä sain eniten tukea suruun. Ne taas, jotka olkia kohauttamalla ohittivat suruni, ei ole ollut vastaavia kokemuksia elämässään.

Tämä reaktio on täysin luonnollinen, enkä tuomitse myöskään niitä tuttujani, ketkä eivät osanneet asettua asemaani. Eihän sellaista voi vaatia keneltäkään. Jatkuvasti törmään itsekin elämässäni siihen, että vasta kokemuksen jälkeen asia avautuu ja ymmärrys aiheesta syntyy. Sitä ennen reagointi on pinnallista ja olkia kohauttavaa oikeastaan mihin tahansa tapahtumaan. Tämä on siis hyvin inhimillistä.

Lue lisää