Miksi nuoret uupuvat ja mitä sen taustalla on? Omakohtainen tarinani vuosien kamppailusta

Rakas lukija,

Haluan jakaa kanssasi tarinan – se on tarina kiltistä ja hiljaisesta kympin tytöstä, josta kasvoi suorittaja, kontrolloija ja täydellisyyden tavoittelija. Se on myös tarina 24-vuotiaan nuoren uupumuksesta ja pysähdyksestä oman itsen ääreen. Kiitos, että saan jakaa tarinani sinulle.

Minulla oli täydellinen elämä – korkeakoulututkinto, unelmien työpaikka isosta kansainvälisestä yrityksestä, ura vahvassa nousukiidossa, oma koti ja täydellinen puoliso – mutta silti mikään ei tuntunut miltään. Elin elämääni harmaalla vyöhykkeellä, välillä itseltäni kysellen, onko minussa jotain vikaa, kun mikään ei oikein tunnu miltään ja tunteiden ääripäät puuttuu. En kokenut vahvaa iloa enkä surua. En oikein mitään tunnetta kunnolla. ”Olenko jotenkin tunnevajaa?” -mietin usein. 

Kuka minä oikein olen? Millainen ihminen minä oikeasti olen? En tiennyt vastausta. Mutta sen tiesin, etten ollut sellainen ihminen, kun syvällä sisimmässäni tunsin olevani. Mutta minulla ei ollut keinoa nostaa sitä henkilöä pintaan. Tiesin vain, että kaikki ei ole hyvin.

Lue lisää

6 vinkkiä selvitä kaamosmasennuksesta, jotka todella toimii!

Taas on menossa se aika vuodesta, jolloin meillä suomalaisilla meinaa lyhdyt sammua, arki tuntuu raskaalta ja tuleva talvi tuntuu lohduttoman synkältä ja pitkältä. Saatat kuulua siihen joukkoon, joka valittaa kaamosmasennusta, väsymystä, vesisateita ja jatkuvaa pimeyttä. Tästä syystä halusinkin jakaa kanssasi 6 vinkkiä siihen, kuinka selvitä kaamosmasennuksesta tai ainakin lievittää sen oireita.

Näin selviät kaamoksesta

1. Tiedosta, mikä elämässäsi aiheuttaa kaamosmasennuksen tunteen

Mikä saa sinut ajattelemaan, että kärsit kaamosmasennuksesta? Mitkä ovat sinun elämässäsi ne merkit, joista tiedät, että nyt se taas alkaa? Tulemalla tietoiseksi siitä, miten kaamos näkyy elämässäsi, pystyt vaikuttamaan niihin kaikista parhaiten. Mutta jos et tiedosta kaamosmasennuksen todellisia aiheuttajia ja seurauksia, miten voisit vaikuttaa niihin? Eli tämä askel on ensimmäinen ja kaikista tärkein. Ota hetki aikaa ja mieti, miten kuvailisit kaamosmasennusta ulkomaalaiselle, joka ei sitä ole koskaan kokenut.

Lue lisää