Teija

Miten minusta tuli minä? Ujo, arka, hiljainen, pelokas ja näkymätön lapsi ja nuori, joka viskaa viisikymppisenä uskomukset nurkkaan ja kuorii esiin aidon itsensä. Matka on ollut pitkä ja täynnä epätoivoa ja synkkyyttä, mutta myös iloa ja valoa sekä äitinä olemisen onnea.

Olen aina tarkkaillut elämää ulkopuolisena ja kokenut, etten kuulu joukkoon, minä olen erilainen. Olen ollut pelkojen asiantuntija ja varmasti koko maailman pelkovalikoima on ollut ahkerassa käytössäni. Itseäni olen syyttänyt ja syyllistänyt ahkerasti. Piiska on viuhunut omaan nilkkaan, kun olen yrittänyt olla täydellinen äiti, puoliso ja työntekijä – koskaan itselleni riittämättä.

Kuusi vuotta sitten metsässä kävellessäni ymmärsin, että elämässä on paljon muutakin kuin mitä silmäni näkevät ja korvani kuulevat. Pikku hiljaa oivalsin, miksi olin kokenut aina olevani erilainen. Aloin ymmärtää itseäni ja pelkojani. Aistini ovat erityisen herkät ja tunnen toisten ajatuksia ja tunnetiloja. Siksi olen yrittänyt aina muuttaa itseni toisten toiveiden mukaiseksi, jotta minusta pidettäisiin – samalla hukaten itseni. Olin antanut toisten kävellä ylitseni. Koska en rakastanut itseäni, en kokenut ansaitsevani rakkautta.

Rämmin 12 vuotta masennuksessa toivoen päivästä toiseen, ettei enää huomenna tarvitsisi herätä uuteen aamuun. Tiedän, että minä tarvitsin kaiken kärsimyksen ennen kuin olin valmis irrottamaan elämän veneeni airoista ja antautumaan virran vietäväksi. Tänään, toukokuussa 2018, elämäni on täynnä valoa ja iloa. Ymmärrän, että olin rakentanut itselleni kymmeniksi vuosiksi kärsimysnäytelmän – omalla ajattelullani.

Olen vihdoin oppinut rakastamaan itseäni ja ottamaan rakkautta vastaan.  Olen oppinut pyytämään itseltäni anteeksi ja antamaan itselleni anteeksi.  Olen löytänyt peilistä mukavan näköisen 54-vuotiaan naisen, jolla on paljon lahjoja annettavana tälle maailmalle.

Olen viettänyt elämästäni melkein 50 vuotta ikkunattomassa yksiössä. Nyt olen avannut ulko-oven ja näen maailmankaikkeuden äärettömyyden. Tästä matkasta tähän ja tästä eteenpäin aion kertoilla kirjoituksissani, jotka ovat omia totuuksiani ja omia kokemuksiani.

Rakkaudella,
Teija