Äidin ja tyttären tarina henkisestä kasvusta
Koetko eläväsi ns. harmaalla vyöhykkeellä, jossa mikään ei oikein tunnu miltään? Onko onnellisuus ja innostus kadonnut elämästäsi?
Näkymätön uupumus on tila, jossa käyt töissä normaalisti, mutta koet jatkuvaa väsymystä ja vapaa-aikasi menee työstä palautumiseen.
Oletko koskaan miettinyt, mikä erottaa ne ihmiset, jotka onnistuvat todella muuttamaan elämänsä pysyvästi, niistä, jotka kerta toisensa jälkeen epäonnistuvat pysyvästä muutoksesta? Oman kokemukseni mukaan menestyjiä yhdistää yksi yhteinen tekijä. Tsekkaa video kuullaksesi, mikä tuo salainen resepti onnistumiseen on!
Huomaan vavahtavani ihmisiä.
Kun suljen silmäni, kaikki raukeaa ja en enää pelkää mitään.
Mutta kun avaan silmäni ja katselen, nousee kauhu ihmisiä kohtaan. En tiedä, mitä se on tai pysty sitä tunnistamaan, mutta hätätila iskee aina ensimmäisenä – se on syvältä nouseva hätähuuto.
Kuvitellessani itseni kävelemässä ihmisten ilmoilla, näen aran ja ujon tytön, joka pelkää. Haluaisin kuulua joukkoon, mutta miten? Tuntemattomat ihmiset ja ihmisjoukot saavat ihokarvani pystyyn, hengityksen salpautumaan ja rentouteni katoamaan.
Mitä on henkinen eheys ja miten sen voi saavuttaa? Miksi meistä usein tuntuu, ettemme ole ehjiä ja kokonaisia, vaan pirstaleina ja palasina? Videolla kerron, miten omia pelkojaan voi tutkia ja miten niistä voi vapautua sekä sen, miten pelkoon vastataankin rakkaudella ja sallivuudella.
Rakas lukija,
Haluan jakaa kanssasi tarinan – se on tarina kiltistä ja hiljaisesta kympin tytöstä, josta kasvoi suorittaja, kontrolloija ja täydellisyyden tavoittelija. Se on myös tarina 24-vuotiaan nuoren uupumuksesta ja pysähdyksestä oman itsen ääreen. Kiitos, että saan jakaa tarinani sinulle.
Minulla oli täydellinen elämä – korkeakoulututkinto, unelmien työpaikka isosta kansainvälisestä yrityksestä, ura vahvassa nousukiidossa, oma koti ja täydellinen puoliso – mutta silti mikään ei tuntunut miltään. Elin elämääni harmaalla vyöhykkeellä, välillä itseltäni kysellen, onko minussa jotain vikaa, kun mikään ei oikein tunnu miltään ja tunteiden ääripäät puuttuu. En kokenut vahvaa iloa enkä surua. En oikein mitään tunnetta kunnolla. ”Olenko jotenkin tunnevajaa?” -mietin usein.
Kuka minä oikein olen? Millainen ihminen minä oikeasti olen? En tiennyt vastausta. Mutta sen tiesin, etten ollut sellainen ihminen, kun syvällä sisimmässäni tunsin olevani. Mutta minulla ei ollut keinoa nostaa sitä henkilöä pintaan. Tiesin vain, että kaikki ei ole hyvin.
Mitä on aito ja oikea, todellinen henkinen hyvinvointi? Ja miten henkinen paskaämpäri, jota sinäkin kannat mukanasi, liittyy siihen? Voinko oikeasti saavuttaa onnellisuuden ja henkisen tasapainon ja miten sen teen? Videolla kerron sinulle vastaukset näihin kysymyksiin!
Miten ystävällisen ja kiltin naisen sisällä voisi velloa viha? Eihän se voi olla mahdollista. Ei ainakaan minussa – kunnes eräänä päivänä sen löysin. Viha oli muusinuijalla mätkitty tiiviiksi sementiksi vatsani pohjalle. Siellä se lymysi, kunnes esille pulpahti. Viha nousi itseäni kohtaan, koko paskaa maailmaa kohtaan. Miten olin antanut kohdella itseäni kaltoin? Miksi en ollut noussut kapinoimaan? Miksi olen ollut itselleni niin ankara ja armoton?
Olin elänyt sellaisessa pumpulikuvitelmassa, ettei minussa ole vihan tunteita, piste. Eräänä yönä heräsin painimaan tunnemaailmani kanssa. Viha alkoi kuplia silloin, kun en päässyt sitä tietoisesti jarruttamaan eli unessa. Herätessäni olin ihmeissäni, mikä tämä tunne on ja voinko antaa sen tulla näkyväksi – annoin sen tulla. Täytyy sanoa, ettei vihan roihuaminen ollut mukavaa. Seuraavana päivänä kävin metsässä huutamassa vihaa pihalle, polkemassa maata ja itkemässä raivoani. Vuorokauden ajan viha meuhkasi minussa. Sen ajan vietin yksin ja vältin kaikkia yhteyksiä itseni ulkopuolelle. Se oli kuin raju ukkosilma.
Havahdutko ajoittain rinnassa puristavaan ahdistukseen? Se tuntuu epämukavana olona ja vaikuttaa olotilaasi huomattavasti. Ja kun havahdut tähän epämukavaan olotilaan, haluaisit siitä eroon. Koska kuka nyt jatkuvan ahdistuksen kanssa haluaisi elellä elämäänsä? Kenties olet jo yrittänyt mindfullnesia, meditaatioäänitteitä tai muita ”perinteisiä” konsteja, mutta ahdistus ei vain katoa, vaikka kuinka yrität puskea sitä takaa-alalle. Poissa silmistä, poissa sydämestä – vai menikö se sittenkään niin?
Olen taas viimeaikoina pyöritellyt näitä samoja henkisen kasvun ”perusjuttuja” ja tullut siihen lopputulokseen, että koko elämä on yhtä henkistä harjoitusta ja jatkuvaa oppia, asioiden syventämistä, kertaamista ja pohdintaa. Monesti ihmiset näkevät henkisen hyvinvoinnin mielettömän valtavana aihealueena, josta ei saa mitään otetta. Totta se onkin osin, sillä miedän mieli on monimutkainen ja se tekee asioista monimutkaista. Lisäksi harvat saavat henkisestä hyvinvoinnista kiinni konkreettisella tasolla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että täydellinen henkinen hyvinvointi, rakkaudesta käsin eläminen ja syvä onnellisuus on kaikkea muuta kuin monimutkaista. Se on oikeastaan aika yksinkertaista ja konkreettista, kun luovumme sen monimutkaisuudesta ja tartumme siihen oikealla tavalla kiinni.
Miten henkisen kasvun ja itsensä kehittämisen seminaarit vaikuttavat omaan kehitykseen? Mitä merkitystä seminaareilla on? Videolla kerron omista kokemuksistani sekä suositukseni Jenniemilian AWAKE-seminaarista.