Täydellinen huijari paljastettu – mielemme keksii tarinoita, joiden uskomme olevan totta

Juttelin aikuisen poikani kanssa viikko sitten. Hän kysyi, olenko keskustellut isän kanssa siitä, miten isä kokee meidän 25 vuotta kestäneen yhdessäolon erittäin ahdistavaksi ajaksi. Vastasin, että onpa mielenkiintoista, sillä viime aikoina olen pohtinut rehellisyyttä ja totuutta. Kerroin pojalleni oman kokemukseni hänen isänsä kanssa eletystä ajasta. Minun ja entisen puolisoni tarinat kulkevat täysin erilaisina. Mikä onkaan sitten totuus – ehkä jotain siitä väliltä.

Oma mieleni olisi halunnut valjastaa sotaratsun, teroittaa sanallisen miekan ja karauttaa sotatantereelle sotimaan. Se olisi huutanut ex-miehelleni, että millaista paskaa sinä väität lapsillemme ja se olisi odottanut anteeksipyyntöä ja tunnustusta väärässä olemisesta. Toisaalta olisin voinut alkaa syyllistää itseäni siitä, miten tietämättäni olen aiheuttanut valtavaa kärsimystä miehelleni. Pitäisikö minun pyytää anteeksi sellaista, mitä en tietääkseni ollut edes tehnyt. 

Nykyään osaan jo erottaa paremmin päässäni sisäisen höpöttäjän äänen ja jättää reagoimatta siihen. Olisin hukannut valtavan määrän energiaa sotaretkelläni, marttyyriksi heittäytymisellä tai itseni syylliseksi tuomitsemalla. Totesin, onpa mielenkiintoista ja jatkoin elämääni. Energian, jonka taistelussa olisin hukannut, voin käyttää vaikkapa tämän blogin kirjoittamiseen tai metsäretkeen – johonkin siis paljon mukavampaan tekemiseen.

Prinsessatarina vaikka väkisin

Olen kiitollinen keskustelusta poikani kanssa, koska se nostatti minussa lisää ymmärrystä. Aloin tarkemmin miettimään avioliittoani. Jos puolisoni oli tehnyt siitä jälkikäteen kärsimysnäytelmän, minä puolestani olin tehnyt siitä unelmaliiton. Vietimme yhdessä ex-puolisoni kanssa 25 vuotta. Minulla oli päässäni tarina, millainen on onnellinen parisuhde ja onnellinen perhe-elämä. Aloin toteuttaa tätä päässäni olevaa tarinaa. Hyväksyin ainoastaan ne asiat todeksi, mitkä vahvistivat tarinaani, kaikki muut sivuutin tai kumosin. Olin päättänyt, että elän onnellista elämää ja piste. Häiritsevät sivuseikat eli totuus lakaistaan maton alle. Avioliittomme aikana olin 12 vuotta enemmän tai vähemmän masentuneena. Psykiatrini sanoi, että parisuhteeni ylläpitää masennusta. En uskonut. Minun sisäinen viisaus yritti paukuttaa minua heräämään totuuteen, mutta mieleni teilasi kaiken. Sydämeni yritti herättää minua valheen unesta. Se takoi, että lopeta Teija syyllistyminen ja omien tarpeittesi laiminlyönti, herää näkemään, että olet arvokas ihminen. Tainnutin sisäisen viisauteni psyykelääkkeillä.  

Keskustelusta poikani kanssa kehkeytyi iso juttu. Aloin ymmärtää sitä prinsessatarinaa, jonka olin juurruttanut mieleeni ja jota itsepäisesti toteutin oman hyvinvointini kustannuksella. Kun näin tämän mieleni täydellisen huijauksen, itkin monta tuntia. Ymmärsin, miten huonosti olin kohdellut itseäni. Takertumalla tarinoihin ja kääntämällä katseen pois totuudesta saamme yllättävän paljon pahaa aikaiseksi. Kun sydän herää empatiaan ja rakkauteen, alamme nähdä totuuden.

Silmät kiinni ja hyvin menee

Totuuden kieltäminen ei ole ainoastaan minun ongelmani, vaan se on koko Suomen ja koko maailman ongelma. Me haluamme sulkea silmät kaikelta siltä, mitä emme halua nähdä. Me leikimme, että neljän vuoden välein valitsemme eduskunnan, joka viisaasti johtaa meidän maatamme. Tosiasiassa me valitsemme 200 ihmistä, jotka ovat enemmän tai vähemmän tarinansa lumoissa, vallan juovuttamia ja ahneuden himossa. Joku totuuden näkevä eksyy aina joukkoon, mutta ryhmäkurin nimissä tällaiset kansanedustajat hiljennetään. Virkamieskoneistoon valitaan sopivia henkilöitä, jotka edesauttavat pienen piirin vallan käyttöä.  Me kansalaiset kuvittelemme demokratian nimissä asioiden olevan hyvässä hoidossa, vaikka jokainen hallitus toisensa perää tekee edellisestä hallituksesta syntipukin ja tuhoaa  jo kaikki alulle pannut hankkeet. Tekojen sijaan on vain selvityksiä, lausuntoja ja kokouksia. Tilanteesta toki hyötyvät sopiviin piireihin päässeet ”asiantuntijat”.

Me emme halua nähdä vanhustenhuollon todellista tilaa. Vanhainkodit ovat siirtyneet yrityksille. Liiketoiminnan perusidea on tuottaa voittoa omistajille. Tuottavuus, taloudellisuus ja kannattavuus ovat perusasioita. Tuotannontekijöitä ovat hoitajat. Ne hoitajat, jotka työskentelevät sydämellään, ovat uupuneet ja siirtyvät pois alalta. Alalle jäävät ne hoitajat, jotka ovat sulkeneet sydämensä ja suostuvat toimimaan kuin robotit. Lopputuloksena on epäinhimillistä kohtelua saavat vanhukset ja vammaiset. Näitä epäkohtia, joille suljemme silmämme, on todella paljon.

Meidän Suomi ei taidakaan olla niin onnela kuin kuvittelemme. Sormella osoitamme Hitlerin ajan saksalaisia, jotka tuhosivat miljoonia ihmisiä. Meillä ei ikinä voisi tapahtua mitään samanlaista – vai voisiko? Jokaisessa meissä asuu toive tulla hyväksytyksi, saada arvostusta ja tarve tulla nähdyksi. Me suljemme silmämme totuudelta ja teemme paljon asioita miellyttääksemme muita, myös valehtelemme – ja aika usein.

Jos totuus on ristiriidassa valtaapitävien kanssa, on kurinpalautuksena aikojen saatossa ollut inkvisitio, mestaus, hirttäminen, kidutus, kaasukammiot, ruoskiminen, hirsipuu, julkinen häpäisy. Nämä kaikki on meidän sielumme syövereihin kirjoitettu ja sieltä ne pelot nousevat. Niskoittelevat kansalaiset on vaiennettu.

Kuka muistaa oikein?

Kun elämme uskoen sisäistä höpöttäjäämme, seilaa elämä kärsimysnäytelmän ja prinsessatarinan välillä. Elämä on erilaisten koettelemusten ja hetkellisten onnen kokemuksien vaihtelua. Kun elämme mielemme maailmassa, uskomme tarinamme todeksi. Totuutta värittää luuloajattelu, pelkoajattelu ja toiveajattelu. Muistimme on hyvin rajallinen: muistatko, mitä söit lounaalla kolme viikkoa sitten torstaina tai muistatko miltä tuntui syntymän hetkellä vetää ensimmäistä kertaa keuhkoihisi happea. Sisarusten muistellessa lapsuutta saattaa muistikuvat olla hyvin erilaisia. Toisen mielestä lapsuus oli kamala ja toisen mielestä melko onnellinen. Jokaisella on omat kokemukset, toiset meistä on herkempiä ja toiset kestävät suuriakin vastoinkäymisiä ilman traumoja.  Muistamme parhaiten niitä tapahtumia, jotka ovat sisältäneet suuren tunnelatauksen. 

En siis väitä, että rankat elämänkokemuksesi olisivat mielikuvituksen tuotetta. Maailmassa on paljon raakuutta, kurjuutta ja käsittämättömiä julmuuksia. Niiden todenperäisyyttä ei pidä kyseenalaistaa. Voit kuitenkin miettiä, onko sinulla mielen tarinoita, joihin olet jäänyt jumiin. Voisiko asiaa katsella jonkun toisen näkökulmasta? Kun elämme uskoen mielen maailman todeksi, hyväksymme vain sen tiedon, joka tukee meidän uskomusta.  Aiheutamme itsellemme paljon kärsimystä, kun kehittelemme uskomuksia, jotka estävät nauttimasta elämästä.

En voi elää onnellista elämää, koska isäni oli alkoholisti ja humalassa väkivaltainen’. ’Äitini ei rakastanut minua, muita sisaruksia hän kyllä helli.’ ’ Rakastelu on syntiä eikä siitä pidä nauttia’. ’Opettaja sanoi koulussa, etten osaa laulaa, joten sen jälkeen en ole edes yrittänyt’. Olin koulukiusattu, enkä voi edelleenkään luottaa kehenkään.

Meillä jokaisella on oma kokemus elämästämme. Voimme valita, missä valossa sitä tarkastelemme.

Niin, mitä sitten? Eletty elämä on mennyttä ja vain tämä hetki on todellinen. Voisitko päästää menneestä irti? Mitäpä, jos isäsi oli oman isänsä väkivallan uhri, eikä osannut muuta kuin siirtää pahaa oloa seuraavalle sukupolvelle? Mitäpä, jos sinua kiusannut koulukaveri joutui kotonaan kärsimään julmuuksia?  Mitäpä, jos näiden kaikkien vastoinkäymisten tarkoitus on herättää sinut kääntymään sydämen rakkauteen?

Ajatukseni ovat kuin mellastavat lapset

Minulle on vapauttavaa huomata omat tarinani. Mielikuvissani istuin aikuisena puiston penkillä ja katselen hiekkalaatikolla leikkiviä lapsia. Ne lapset ovat minun ajatuksiani. Välillä ne leikkivät sopuisasti, välillä joku heittää hiekkaa toisen silmille tai tukistaa. Joskus leikki on historiassa, välillä tulevaisuudessa. Kun lapset eli ajatukseni ovat mellastaneet tarpeeksi, sanon, että on aika mennä nukkumaan. Tällöin sammutan ajatuksiani ja teen tilaa tyhjyydelle. Aistin ympäristöäni tai olen silmät kiinni. Siinä tilassa intuitio toimii, elämä on johdatuksessa, rakkaus virtaa. Saan yhteyden todelliseen ydinminään, elämään astuu rauha.

Toki aika usein ryntään hiekkalaatikolle ja alan riehua ajatusteni yllyttäminä. Aivoni eivät ymmärrä, onko ajatukseni totta vai tarua. Tunteeni reagoivat ajatuksiini ja kehoni alkaa heti toimia tunteiden ohjaamana. Yritän mahdollisimman usein painaa jarrua ennen kuin alan toimia, mutta välillä unohdan. Onneksi on koko elämä aikaa opetella.

Rakkaudella

-Teija-

Sinua saattaa kiinnostaa myös

2 kommenttia

  1. Hieno kirjoitus. Sepitettyjä tarinoita oman mielemme tuottamina itsessämme ja ympärillämme. Ne ajavat meitä kauemmas merkityksellisyydestä ja aidosta itsestämme. Niiden tiedostaminen on kuitenkin eri asia kuin yleinen kyynisyys – sillä tiedostamisen kautta myös tapahtumien todempi merkitys voi paljastua. Ja se lienee aina jollain tavalla vähemmän henkilökohtainen kuin tuo valheelliseksi paljastunut kertomus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *